Teemu Pukki pommitti Norwichin voittoon – Manchester Cityn nousu suli omaan maaliin
Kuva: Getty Images
Vuoden urheilijaksi valittu Teemu Pukki teki paluun Norwichin kokoonpanoon loukkaantumisen jäljiltä tehokkaasti. Pukki viimeisteli ottelun ainokaisen rangaistuspotkusta, kun Norwich kaatoi Bournemouthin kotikentällään 1–0.
Voitto nosti Norwichiin kohti turvallisempia vesiä. Joukkue oli ennen kierrosta kahdeksan pisteen päässä putoamisviivasta, mutta voitolla Norwich kavensi eron viiteen pisteeseen.
Pukilla oli paikka toisella jaksolla myös toiseen maaliin, mutta suomalaiskärki ei onnistunut hyvästä paikasta. Pukki vaihdettiin kentältä viitisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
Crystal Palace puolestaan syötti karvasta kalkkia Manchester Citylle vieraissa. Lontoolaiset johtivat pitkään hallitsevaa mestaria Cenk Tosunin ensimmäisen jakson maalilla. Sergio Agüeron kaksi maalia kuitenkin nostivat Cityn johtoon vain muutamia minuutteja ennen loppua. Kotijoukkueen Fernandinho kuitenkin ohjasi vielä lisäajalla Wilfried Zahan keskityksen omaan maaliin, ja joukkueet päätyivät pistejakoon.
Tulokset 18.1.
Watford–Tottenham 0–0 Arsenal–Sheffield United 1–1 Manchester City–Crystal Palace 2–2 Norwich–Bournemouth 1–0 West Ham–Everton 1–1 Southampton–Wolves 2–3 Brighton–Aston Villa 1–1LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”