Huuhkajien tähtihyökkääjän Teemu Pukin maaliputki on venynyt jo neljän ottelun mittaiseksi, kun lasketaan mukaan pelit maajoukkueessa ja Norwichissa.

Marraskuun maajoukkuetauolla Pukki, 30, onnistui maalinteossa Nations Leaguessa Bulgariaa ja Walesia vastaan, ja Norwichiin palattuaan hän on iskenyt kahdessa pelissä yhteensä kolme osumaa.

Kaksi viimeisintä maalia syntyivät tiistaina Mestaruussarjassa, kun Kanarialinnut haki Stokesta 3-2-vierasvoiton. Pukki oli alustamassa myös Emiliano Buendian avausmaalia ennen kuin rokotti isäntiä itse kahdesti. Stoke tuli toisella puoliskolla maalin päähän, mutta Norwich piti kiinni voitostaan ja siten myös sarjan piikkipaikasta.

Norwich on fiilistellyt sosiaalisessa mediassa varsinkin Pukin ensimmäistä maalia, joka syntyi hänen heikommalla, vasemmalla, jalallaan puolivolleysta.

Norwich City FC

@NorwichCityFC
How about this for a volley on your weak foot? 🤯

Norwich City FC

@NorwichCityFC
Good luck catching Teemu when he's running in on goal! 😅

Paikallislehti Eastern Daily Press antoi Pukille parhaan arvosanan (8) kaikista Norwichin pelaajista.

– Erinomainen haltuunotto rinnalla ja viimeistely Buendian upeasta syötöstä. Toisessa maalissa kiersi rauhallisesti maalivahdin, perusteli paikallisaviisi.

Norwichin manageri Daniel Farke ylisti jo viime viikonloppuna Pukin ”jääkylmää” viimeistelyä ja sai tiistaina lisää syitä suitsuttaa suomalaista.

– Tänään nähtiin joitain mahtavia hyökkäyksiä ja ihastuttavia joukkuemaaleja, myhäili Farke Norwichin sivujen mukaan.

– Toisessa tilanteessa (maalissa) – uskomaton syöttö Emi Buendialta ja maailmanluokan viimeistely Teemu Pukilta.

– Myöskin kolmannessa maalissa – Josh Martin syötti jälleen ja Teemu Pukki viimeisteli viileästi.

Pukin iltapuhde päättyi 73. minuutilla, kun hän teki tilaa Christoph Zimmermannille. Valitettavasti Farke paljasti, että kyseessä ei ollut pelkästään taktinen vaihto.

. Minun oli vaihdettava Teemu Pukki pois, koska hänellä oli takareiden kanssa ongelmia. Se saattoi olla myös venähdys. Tässä on uskomattoman hankala jakso meneillään, sanoi Farke viitaten loukkaantumisiin.