Liverpoolin keskikenttäpelaaja Thiago Alcântara kärsii yhä polvivammasta. Thiago loukkaantui lokakuussa Merseysiden derbyssä, eikä ole vieläkään päävalmentaja Jürgen Kloppin mukaan toipunut harjoittelukuntoon.

Liverpool hankki Thiagon ennen kauden alkua. Tähän mennessä 29-vuotias espanjalainen on pelannut kuitenkin vasta kahdessa Valioliigan ottelussa, joten Thiago on tervehtyessään kuin uusi vahvistus Kloppin ryhmään.

− En pysty antamaan tarkkaa aikataulua sille, kauanko hän on sivussa, mutta muutama viikko menee, Klopp paljasti.

Thiago solmi Liverpooliin saapuessaan vuoteen 2024 saakka ulottuvan sopimuksen. Kun hän toipuu vammastaan, Liverpoolissa päästään näkemään, miten Espanjan maajoukkueessakin pelannut Thiago sopeutuu joukkueen peliin.

Kloppin mukaan Thiagon kanssa täytyy edetä rauhallisesti, sillä otteluohjelma on Valioliigassa todella tiivis etenkin koronaviruksen kiusaamalla kaudella.

− Mitään ei murtunut, mutta se oli siitä huolimatta ikävä vamma, Klopp muistutti.

Lähde: Sky Sports

LUE MYÖS: