José Mourinho omien pelaajiensa yhteenotosta: ”Kaunista, seuraus kokouksistamme”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin ja Evertonin kohtaaminen maanantain ainoassa valioliigaottelussa jätti mieleen oikeastaan vain isäntien Hugo Llorisin ja Son Heung-Minin välisen kahakan. Kaksikko nähtiin tönimässä toisiaan tauolle mentäessä niin, että muut valkopaidat joutuivat erottamaan nämä toisistaan.
Manageri José Mourinho selittää olleensa Hotspurin jäsentenvälisestä hyvillään.
– Se oli kaunista, seuraus kokouksistamme, luulisin. Jos haluatte syyttää tapahtuneesta jotakuta, se olen minä. Olen vaatinut heitä vaatimaan toisiltaan enemmän.
Pientä eripuraa kaksikolla kuitenkin selkeästi oli, yli portugalilaisen toivomankin.
– Kyllähän siinä vähän rumia puhuttiin. Mielestäni on tärkeää kasvaa, ja vahvojen persoonallisuuksien vaatia toisiltaan asioita.
Lisäksi kuultiin tyypillinen Mourinho-letkautus, jonka tosin voisi kuvitella olevan alkujaan seuran markkinointiosastolta. Nyt tarvitaan särmää.
– En ole koskaan voittanut Reilun pelin Cupia, enkä ole kiinnostunut sellaisesta. Sellainen on ainoa, mitä kilttien poikien kiltti joukkue voi voittaa.
Tottenham voitti itse jalkapallo-ottelun ensimmäisellä jaksolla syntyneellä, Michael Keanen omalla maalilla.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa