Tottenham joutui tekemään jälleen täyden työn vieraskentällä lunastaakseen paikkansa Eurooppa-liigan playoff-kierrokselle. Tällä kertaa hankaluuksia aiheutti makedonialaisisäntä FK Shkendija, joka ei myynyt nahkaansa helpolla. Lopulta Spurs kuitenkin haki jatkopaikkansa 1-3-vierasvoitolla.

Ottelu alkoi vähemmän yllättävästi Spursin totaalisella hallinnalla. Peli ehti vanheta vain neljän minuutin verran, kun Erik Lamela vei lontoolaiset 1-0-johtoon tarkalla sijoituksella tolpanjuureen Heung-Min Sonin esityöstä.

Avauskokoonpanoon palanneella Dele Allilla oli loistava paikka tehdä Spursin toinen maali puolen tunnin pelin jälkeen. Steven Bergwijn ja Serge Aurier petasivat Allille avopaikan maalin eteen, mutta englantilaisen viimeistely oli kovin heikkoa, eikä maalivahti Kostadin Zahovilla ollut vaikeuksia torjua yritystä.

Jos et itse tee, kaveri tekee puolestasi. Shkendija nimittäin vastoin kaikkia odotuksia tasoitti pelin toisen puoliajan alussa. Valmir Nafiulle saatiin pedattua jalka vapaaksi rangaistusalueen kaarelle, josta hän tykitti upealla yläkulmalaukauksella Shkendijan tasoihin.

Maalin jälkeen pelin luonne muuttui täysin. Seuraavaksi oli Spursin vuoro olla purjeissa, kun maalista sisuuntunut Shkendija puski päälle. Spurs joutui turvautumaan vastahyökkäyksiin, kun makedonialaiset hallitsivat palloa.

Shkendijan upea taistelu koki kuitenkin karvaan vastaiskun, kun 70. minuutilla Son vei Spursin jälleen johtoon. Tilannetta edelsi Giovani Lo Celson oivallus, joka vapautti Lucas Mouran maalipaikkaan. Tämän tilanteen maalivahti Zahov vielä selvitti, mutta kakkospallo tippui suoraan Sonille, joka täräytti voimalla pallon maaliin.

Spurs laittoi Shkendijan pyristelylle lopun kymmenisen minuuttia myöhemmin. Sonille jätettiin vasemmalle laidalle kaikki maailman tila ja aika, ja hän kiitti vapaasta tilasta toimittamalla täydellisen keskityksen vaihdosta kentälle tulleelle Harry Kanelle, joka puski Spursin 3-1-johtoon.

Kanen maali oli ennätyksellinen, sillä hän nousi eurokilpailuissa englantilaisten tekemien maalien määrässä jaetulle kolmannelle sijalle Alan Shearerin kanssa. Kanella ja Shearerilla on molemmilla 32 euromaalia. Listalla edellä ovat enää Wayne Rooney 40 maalilla sekä Steven Gerrard 41 maalilla.

Hotspur Related

@HotspurRelated
#thfc striker Harry Kane has now scored as many goals (32) in all European competitions as Alan Shearer. Wayne Rooney (40) and Steven Gerrard (41) are the only English players to have scored more European goals. [Sky Sports]