Liverpool teki seurahistoriaa Valioliigassa – Sadio Mané tulistui ottelun lopussa Mohamed Salah’lle
Kuva: Getty Images
Burnley isännöi Liverpoolia lauantai-iltana Valioliigan neljännellä kierroksella.
Sarjakärkenä kierrokselle lähtenyt Liverpool piti kiinni kärkipaikastaan myös Burnleyn vieraana. Kaikki ottelunsa tähän saakka voittanut Jürgen Kloppin miehistö teki Sean Dychen luotsaamasta Burnleysta selvää jälkeä. Liverpool voitti kamppailun lopulta maalein 3-0.
Vieraat menivät johtoon puolen tunnin kohdalla. Trent-Alexander Arnoldin kaukaa lähtenyt laukaus otti osuman Chris Woodiin ja kimposi sitä kautta Nick Popen vartioimaan maaliin. Osuma merkittiin lopulta Woodin omaksi maaliksi, vaikka livekuvassa pallon kimpoamista Woodiin oli vaikea huomata.
Liverpool pisti pelin pakettiin muutamaa minuuttia myöhemmin. Sadio Mané sai pallon itselleen puolittaisessa läpiajossa ja ohitti laukauksellaan varmasti voimattoman Popen.
Liverpool hallitsi ottelua luonnollisesti toisellakin jaksolla ja loi useamman maalipaikan. Kamppailun viimeinen täysosuma nähtiin kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä.
Mohamed Salah sai pallon boksin kulmalla ja tilanteeseen saapunut Roberto Firmino ampui pelivälineen komeasti alakulmaan. Maali oli Firminolle 50. valioliigaurallaan. Firminosta tuli samalla Valioliigan historian ensimmäinen brasilialaispelaaja, joka on tehnyt sarjassa 50 täysosumaa.
Hetki Firminon maalin jälkeen nähtiin varsin mielenkiintoinen tilanne. Salah pääsi pallon kanssa Burnleyn boksiin, mutta ei syöttänyt vapaana olleelle Manélle ja päätti yrittää itse maalintekoa menettäen lopulta pallon. Mané asteli sen jälkeen vaihtoon ja oli vaihtopenkillä selvästi suuttunut Salah’lle ja sille, miksei egyptiläinen suostunut syöttämään Manélle käytännössä varmaa maalia.
Liverpool teki lauantaina seurahistoriaa. Burnley-voitto oli Liverpoolille 13. peräkkäinen voitto Valioliigassa. Seura ei ole koskaan aiemmin historiansa aikana voittanut 13 peräkkäistä ottelua Valioliigassa.
Liverpool have won 13 consecutive league games for the first time in the club’s 127-year history.
Jürgen Norbert Klopp rewrites the record books.
Jürgen Norbert Klopp rewrites the record books.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
