Rangaistuspotkut alkoivat jo kummitella Fulhamia, sillä lontoolaisseura oli epäonnistunut kolmessa perättäisessä yrityksessä ennen maanantai-illan peliä Leicesteriä vastaan.

Edellinen epäonnistuja oli runsas viikko sitten Ivan Cavaleiro, joka liukastui. Kompurointiin oli edellytykset myös Leicesterissä, sillä ilma oli todella sateinen.

Fulham siirtyi ottelussa johtoon Ademola Lookmanin maalilla puolen tunnin kohdalla. Fulham sai rangaistuspotkun VAR-tarkastelun jälkeen muutamia minuutteja Lookmanin osuman jälkeen.

Päävalmentaja Scott Parker päätti, että Cavaleiro saa yrittää Fulhamin pilkkukummituksen karkottamista. Portugalilainen onnistui, ja Fulham siirtyi kahden maalin johtoon.

OptaJoe

@OptaJoe
3 - Ivan Cavaleiro is the first player to score a Premier League penalty for Fulham since Aleksandar Mitrovic against Leeds in September, having missed each of their previous three spot kicks in the competition. Relief. #LEIFUL

Leicester yritti kiriä toisella jaksolla, mutta ylsi vain maalin päähän. Harvey Barnes kavensi 2−1:een 86. minuutilla, mutta tasoitukseen kotijoukkue ei pystynyt.

Leicester jatkaa sarjassa neljäntenä, kun puolestaan Fulham nousi sarjan häntäpäässä sijalle 17 kauden toisella voitollaan.

LUE MYÖS:
Nyt käy jo sääliksi – maanantai-illan tappio West Hamille palaa vielä Aston Villan hyökkääjän painajaisiin