Norwich voitti Valioliigassa! Apua Teemu Pukille ja kumppaneille myös St James’ Parkilta

Kello 17 Suomen aikaa pelattiin lopulta kolme valioliigaottelua, Burnleyn ja Leicesterin kohtaamisen siirryttyä myöhempään ajankohtaan.
Norwichin pikamaalit ja kova takaisku
Carrow Roadilla nähtiin kotijoukkueen avauksen piikissä tutusti Teemu Pukki. Evertonin pelaajatilanne on parantunut reippaanlaisesti viime aikoina. Kuntoon palannut Richarlison aloitti ottelun kuitenkin penkiltä.
Norwich oli ennen tätä päivää tehnyt koko valioliigakaudella vasta kahdeksan maalia. Sarakkeeseen merkattiin yhdeksäs, kun ottelu oli 16. minuutillaan. Pallon ohjasi taidokkaasti ohi Jordan Pickfordin epäonnekseen Everton-pakki Michael Keane.
Canariesin koko kauden maaleista oli ottelun 18. minuutilla tehty kahden minuutin sisään viidesosa, kun vieraiden Anthony Gordon menetti hyökkäyspäässä helposti pallon. Keltaiset nousivat nopeasti vasemmalta, ja Adam Idah pääsi siirtämään Norwichin 2-0 -johtoon. Vieraspäädyssä nousi jälleen ”Benitez get out of our club” -banderolli.
Kun oltiin pelattu jo yli 50 minuuttia ilman muutosta tulostaululla, Rafael Benítez otti kentälle Richarlisonin ja Yerry Minan – ulos Solomon Róndón ja Seamus Coleman.
Richarlison kiitti minuuteista todella upealla osumalla reilua viittä minuuttia myöhemmin. Tilanne oli tasan tunnin kohdalla 2-1, brasilalaisen esitettyä huikean saksipotkun rankkaripilkun kohdalta.
Iltapäivä osoittatui lopputuloksesta huolimatta Norwichille kalliiksi jo reilua kymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Max Aarons talutettiin todella tuskaisen näköisenä pukukoppiin. Kolme pistettä ei kuitenkaan ole vahvalle putoajakandidaatille kovin tuttua herkkua. Loppuluvut siis 2-1.
Newcastle ja Watford tasoihin Norwichin eduksi
Kierroksen putoamiskamppailussa Joao Pedron puskumaali toi Watfordille pisteen Newcastlesta. Kamppailu päättyi 1-1-tasatulokseen.
Ottelun maalitilin avasi heti toisen puoliskon alkuun osunut isäntien laituri Allan Saint-Maximin. Ranskalainen murtautui yksilösuorituksella boksin sisään ja sijoitti pallon varmasti alanurkkaan.
Watfordin tasoitus syntyi kolme minuuttia ennen täyttä aikaa. Jamaal Lascelles hävisi pääpallon boksissa Pedrolle, joka puski Kiko Femenian keskityksen maaliverkkoihin.
Wolves piti johtonsa
Wolverhampton todisti Molineux’lla että tilastot ovat vain tilastoja. Southampton piti enemmän palloa, laukoi enemmän, myös kohti maalia. Isännät kuitenkin taklasivat vieraitaan huomattavasti enemmän, ja veivät kovuudellaan myös sen tärkeimmän tilaston; ottelu näytti pitkään päättyvän Wolvesille puhtaasti 2-0. Maalintekijöinä 37. ja 59. minuuteilla Raul Jimenez pilkulta ja Conor Coady.
James Ward-Prowse teki kuitenkin 84. minuutilla sitä, minkä osaa parhaiten. Englannin A-maajoukkuerinkiin kuuluva vaparispesialisti napautti lukemiksi 2-1, upealla yläkulmavedolla 30 metristä.
Lisäajan ensimmäisellä minuuteilla Wolves ratkaisi ottelun selkeästi itselleen – Adam Traoren alakulmaveto niittasi taululle loppuluvut 3-1.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”