Wolverhamptonissa mieletön valioliiganäytelmä! Luuhun saakka raadeltu Leeds nousi muutamassa minuutissa

Kuva: Getty Images
Perjantai-illan ainoassa valioliigaottlussa Wolvesin ja Leedsin välillä nähtiin melkoista draamaa ennen kuin pilli soi loppulukemissa 2-3. Keskustelu pelin tapahtumista ei päättyne tämän viikonlopun aikana.
Leedsin kokoonpanosta putosi ottelun alla koronatartunnan saanut Raphinha. Penkille taas nousivat sivussa olleet avainpelaajat Kalvin Phillips ja Liam Cooper.
Ennusteiden mukaisesti isännät ottivat kuskin paikan pelissä. Johtomaalin iski Jonny 26. peliminuutilla. Vain muutamaa minuuttia aiemmin Leedsin pelaajatilanne oli heikentynyt entisestään, Patrick Bamfordin jouduttua jättämään kentän loukkaantuneena.
Jesse Marschin käytettävissä oleva pelaajamateriaali kapeni vielä tämänkin jälkeen; ensin Robin Koch joutui tulemaan kentälle loukkaantuneen Diego Llorenten tilalle. Sitten vielä Mateusz Klich poistui viheriöltä aivotärähdyksen saaneena.
Loukkaantumisten vuoksi avauspuolikkaalle annettiin jopa kahdeksan minuuttia lisäaikaa – ja käytännössä sitä pelattiin 12 minuuttia. Lisäminuuttien aikana Wolvesin avausmaalin syöttänyt Trincao pääsi itse maalitilastoihin. 2-0 syntyi Daniel Podencen esityöstä.
Ratkenneelta vaikuttanut ottelu sai käänteen, kun Raul Jimenez nappasi 53. minuutilla toisen varoituksensa törmättyään Leeds-vahti Illan Meslieriin; Wolves jäi kenttäalivoimalle. Ranskalaistorjuja joutui hänkin jättämään kentän, tilalle 21-vuotias norjalaisveskari Kristoffer Klaesson.
Jack Harrison toi raadellun Leedsin maalin päähän, siirrettyään Luke Aylingin tolppakudin verkkoon 63. minuutilla. Kolmea minuuttia myöhemmin peli oli jo tasan, Rodrigon osuman myötä. Tilannetta edelsi Dan Jamesin osuma ylärimaan.
63'—Wolves 2-1 Leeds
66'—Wolves 2-2 Leeds
Jesse Marsch was pumped after Leeds scored the equalizer against Wolves
66'—Wolves 2-2 Leeds
Jesse Marsch was pumped after Leeds scored the equalizer against Wolves
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan