Valiocast: Miksi Englannin maajoukkue on uudessa nosteessa? Miksi Watfordin omaperäinen karuselli jakaa mielipiteitä?

© Kuva: Getty Images

Valiocast on taas täällä!

Viides jakso nauhoitettiin keskellä maajoukkuetaukoa, joten ykkösaihe koskee maajoukkuetoimintaa: Miksi Englannin maajoukkue on taas nousussa? Jaksossa käsitellään myös valioliigakauden ensimmäisiä valmentajapotkuja, jotka osuivat Watfordin Javi Gracialle.

Tuttuun tapaan Valiocastissa äänessä ovat Valioliiga.comin analyytikko Eero Laurila ja toimituksen esimies Jaakko Perttilä.

Miksi siis Englanti pärjää taas?

– Maajoukkueen takana on jo vuosia tehty asioita, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen. Esimerkiksi Espanjassa ja Saksassa tällaista työtä on tehty jo paljon aikaisemmin. Englanti on aika paljon kopioinut näitä asioita, Laurila sanoo.

Ihan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole. Taustalla on myös tuuria valmentajavaihdosten ajankohdissa, Valioliigan kasvanut valta 1990-luvun alusta lähtien, mannermaisen valmennusosaamisen rantautuminen Englantiin ja koko englantilaisen yhteiskunnan tapa toimia jalkapallossa.

– Englantihan muistuttaa jalkapallotoiminnan rakenteiden osalta enemmän kehitysmaata, Perttilä naulaa.

Toisena aiheena käsitellään Watfordia. Miksi Watfordin omaleimainen tyyli toimia on tuonut kohtuullista menestystä? Miksi Pozzon perheen strategia muistuttaa Red Bullia, ja miksi Pozzon perhe jakaa niin paljon mielipiteitä?

– Strategia mahdollistaa Watfordille sen, että he voivat hankkia pelaajia, joita he eivät muuten saisi, Perttilä pyörittelee.

Lopuksi kerromme, miksi tulevan viikonlopun valioliigakierroksella kannattaa seurata ottelua Watford-Arsenal.

Kuuntele Valiocastin tuore jakso alta. Voit kuunnella Valiocastin jaksoja Spotifyssa sekä Soundcloudissa, jonne pääset tästä.

Kertoimet ottelulleWatford - Burnley23.11.2019