Vaioliigan retropelit: Sähköinen Manchesterin derby ratkesi vasta lisäajalla – VAR:n kaipuu kävi mielessä

Viasatin sunnuntain TV-urheiluohjelmassa oli jälleen kiehtova retropeli, 9. joulukuuta 2012 pelattu Manchesterin derby.
Manchester City–Manchester United 2-3 (0-2)
Touré (60), Zabaleta (86)/Rooney (16) (29), Van Persie (90+2)
Manchester City tuli otteluun huikean kotisaldon tukemana, sillä se oli hävinnyt edellisen kerran kotikentällään noin kaksi vuotta aiemmin, kun Everton oli joulukuussa 2010 Etihad Stadiumilla parempi maalein 2-1. Nyt United oli kuitenkin etevämpi, ja kasvatti etumatkaansa sarjakärjessä kuuteen pisteeseen.
Ottelun avausmaali syntyi 16. peliminuutilla. Wayne Rooney petasi rangaistusalueella itselleen vetopaikan ja laukoi hiljaisen, mutta tarkan kudin isäntien jalkaviidakon läpi aivan tolpan juureen.
28. peliminuutin täytyttyä Rooney oli uudestaan asialla. Rafael syötti oikealta ja Rooney sijoitti yhdellä kosketuksella pallon verkkoon. Maali oli 27-vuotiaalle Rooneylle valioliigauran 150:s. Samalla hän nousi Manchesterin derbyjen maalitilaston jaetulle ykköspaikalle Eric Cantonan kanssa. Molemmilla maaleja oli seitsemän.
Toisella puoliajalla Cityn valmentaja Roberto Mancini otti pois kentältä näkymättömissä olleen Mario Balotellin ja korvasi tämän Carlos Tevezillä. Päätösjakson edetessä tunteet alkoivat lämmetä, ja kotiyleisö heitteli kolikoita ja muuta roinaa kulmapotkua antaneen Wayne Rooneyn niskaan.
Hieman ennen tunnin pelin täyttymistä United pani pallon verkkoon. Robin Van Persie tykitti tolppaan, ja Ashley Young siirsi pallon tyhjään maaliin. Linjamies nosti kuitenkin lippunsa ylös ja maali hylättiin paitsiona.
Seitsemän vuotta tuntui yhtäkkiä jalkapallossa ikuisuudelta, sillä nykyaikana TV-katsoja jäi heti odottelemaan VAR-tarkistusta. Onkin päivänselvää, että videotarkistuksen jälkeen maalin hylkäys olisi kumottu, sillä Cityn alin pelaaja oli tilanteessa hieman Youngia alempana.
City hyötyi tästä suuresti, sillä vain noin minuuttia myöhemmin Yaya Touré teki maalinedusruuhkasta isännille kavennusmaalin.
79. minuutilla City oli jo lähellä tasoitusta, kun David Silva pelasi jalkansa vapaaksi. Silvan yritys lähietäisyydeltä meni kuitenkin David de Gean olkapään ja yläriman kautta ulos kentältä.
Viitisen minuuttia ennen loppua kotijoukkueen yritys kuitenkin palkittiin, kun argentiinalaispuolustaja Pablo Zabaleta pyssytti kulmapotkun jälkitilanteesta 15 metrin etäisyydeltä pallon maalin alanurkkaan.
Näytti jo vahvasti siltä, että Cityn tappioton kotitaika kestäisi, mutta lisäajalla iski Van Persie. Manchester Cityn edelliskesänä havittelema hollantilainen ampui vapaapotkusta Samir Nasrin kengänkärjen kautta ottelun loppunumeroiksi 2-3.
Ottelu päättyi ikäviin tunnelmiin, kun katsomosta heitettiin jotain, joka viilsi haavan hienon pelin pelanneen United-puolustaja Rio Ferdinandin silmäkulmaan.
Kausi 2012-2013 oli legendaarisen Sir Alex Fergusonin viimeinen kausi Manchester Unitedin managerina, ja se päättyi myös Manchester Unitedin mestaruuteen. Valioliigamestaruus oli Fergusonin verrattomalla uralla kolmastoista, ja Unitedille kaikkiaan 20:s Englannin kansallinen mestaruus. Manchester City sijoittui sarjassa toiseksi, 11 pistettä paikallisvastustajaansa vähemmän keränneenä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”