Lontoon paikallinen sai dramaattisen lopun! West Hamin huippuhankinta säväytti – Fulham-laiturilta karmaiseva rangaistuspotku

Kuva: Getty Images
Valioliigalauantai huipentui West Hamin ja Fulhamin kohtaamiseen Lontoon Olympiastadionilla.
Ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina lisäaajalle saakka, kun Thomas Soucekin osuma vei West Hamin 1-0-johtoon syyshankinta Saïd Benrahman syötöstä.
Fulhamilla oli tilaisuus nousta vielä pelin viimeisellä potkulla tasoihin, mutta Ademola Lookmanin epäonnistunut panenka-rangaistuspotku jäi Lukasz Fabianskin hyppysiin. Kyseessä oli Fulhamin 13. peräkkäinen tappio Lontoon paikallisotteluissa.
West Ham aloitti ottelun vahvasti. Fulhamin maalivahti Alphonse Areola joutui venymään lukuisiin huipputorjuntoihin jo pelin avauskympillä, jonka aikana Sebastien Haller puski myös ylärimaan.
Maaliverkot eivät kuitenkaan heiluneet, ja Fulham pääsi hiljalleen paremmin mukaan peliin. Hyökkäyspelaaminen ei kuitenkaan tuottanut tulosta kentän kummassakaan päässä, kun West Hamin puolustajat tekivät hyvää työtä pitääkseen Aleksandar Mitrovicin ja kumppanit pimennossa.
West Ham aloitti toisenkin puoliajan vahvasti. Jarred Bowen kävi Hammersilta lähimpänä, kun hänen kaukolaukauksensa oli kimmota Fulham-puolustuksesta sisään. Scott Parkerin miehistö sai kuitenkin rauhoitettua taas hetken päästä peliä, jolloin West Ham nöyrtyi aina matalaan blokkiin.
Viimeisen vartin lähestyessä David Moyes elävöitti hyökkäyspeliään tuomalla Benrahman kentälle ensimmäistä kertaa Valioliigan kotiottelussa. Algerialaislaituri tekikin kaivatun vaikutuksen, kun hän syötti ottelun avausmaalin ottelun 92. minuutilla. Benrahma sai pallon rangaistusalueen sisällä ja siirsi sen vierelleen Soucekille, joka laukoi sisään.
Lisäajan ollessa jo täysi, Fulham sai vielä rangaistuspotkun pelin 98. minuutilla Benrahman rikkoessa Tom Cairneyta boksin sisällä. 23-vuotiaan Lookmanin ovela panenka-rangaistuspotku ei kuitenkaan hämännyt Fabianskia, joka nappasi pallon helposti käsiinsä ja varmisti West Hamin 1-0-voiton.
A tragedy in three images, courtesy of Ademola Lookman.
When a panenka penalty goes wrong...in the 98th minute.
When a panenka penalty goes wrong...in the 98th minute.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan
- Athletic: Fulham haluaa tehdä jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa – herätti Nottingham Forestin kiinnostuksen
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen