Arsenalin huippulupaus valittiin kauden parhaaksi nuoreksi pelaajaksi Ranskassa – joko olisi debyytin aika?
Arsenalin toppari Willim Saliba on valittu lainaseurassaan Marseillessa Ranskan liigaqn kauden parhaaksi nuoreksi pelaajaksi.
Saliba, 21, hankittiin Arsenaliin kesällä 2019 Saint-Étiennestä 30 miljoonalla eurolla, mutta hänet lainattiin välittömästi takaisin Ranskaan kasvamaan korkoa. Vuoden kuluttua ranskalaispuolustaja palasi Arsenaliin isojen odotusten saattelemana, mutta nuo odotukset ovat yhä lunastamatta – ainakin Englannin kentillä.
Arsenalin ja Saliban viisivuotista sopimusta on pian jäljellä enää kaksi vuotta, mutta hän ei ole esiintynyt vielä kertaakaan Tykkimiesten edustusjoukkueessa. Viime kauden jälkimmäisen puoliskon hän vietti lainalla OGC Nicessä ja täksi kaudeksi hänet lainattiin Marseilleen, jossa hän on päässyt pelaamaan 36 sarjaottelua.
Ensimmäisen lainapestinsä jälkeen Saliba pääsi Arsenalissa vaihtopenkille Community Shieldissä ja yhdessä cup-ottelussa, mutta muuten hän ei päässyt edes lontoolaisten kokoonpanoon ennen Nizzan-reissuaan.
Ranskassa Saliba on yksi maan kuumimmista lupauksista, mutta Englannissa häntä ei ole nähty kunnolla tositoimissa kertaakaan. Palkintonsa vastaanotettuaan Saliba myönsi, ettei tiedä, missä hänen uransa jatkuu ensi kaudella.
– Tämä (palkinto) on kunnia, ylpeyden aihe. Omistan tämän palkinnon joukkuekavereilleni, seuralleni ja kannattajille, kommentoi Saliba Goalin mukaan.
– Olenko pelannut viimeisen otteluni Marseillessa? En tiedä, tulevaisuus kertoo meille.
– Tärkeintä on, että varmistamme paikkamme Mestarien liigaan. Katsotaan sen jälkeen.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
