Leicesterin tähtipelaaja myöntää siirtohuhujen keskeltä: ”Olen avoin kaikelle”

Leicesterin keskikenttäpelaaja Youri Tielemans sanoo, että hän pitää tällä hetkellä ”vaihtoehtonsa auki”.
Tielemansin, 24, ja Leicesterin sopimusta on jäljellä vajaat kaksi vuotta, ja seura haluaisi solmia hänen kanssa uuden diilin.
Belgian maajoukkuepelaaja on kuitenkin herättänyt otteillaan useiden suurseurojen kiinnostuksen. Sky Sportsin mukaan ainakin Barcelona, Liverpool, Manchester United ja Real Madrid tarkkailevat häntä.
Tielemans antoi diplomaattisen vastauksen, kun häneltä kysyttiin, näkeekö hän tulevaisuutensa Leicesterissä.
– Minulla ei ole oikeastaan päivitettävää. Olen avoin kaikelle. Siirtoikkuna meni juuri kiinni, mutta haluan pitää mahdollisimman monta vaihtoehtoa auki, kommentoi Tielemans Sky Sportsin mukaan.
– Aion antaa kaikkeni tälle seuralle niin kauan kuin olen täällä. Olen jo tehnytkin niin, mutta aion tehdä jatkossa vielä enemmän. Sopimustilanteeni nyt on vain sellainen asia, jota sattuu jalkapallossa. Se on normaali tilanne.
– Keskusteluja käydään. En sano, että teen uuden sopimuksen, [mutta] en sano, että en tee sopimusta. Katsotaan.
Tielemans siirtyi Leicesteriin kesällä 2019 AS Monacosta 45 miljoonalla eurolla vietettyään seurassa jo edeltävän kaudenpuolikkaan lainalla. Hän on tähän mennessä pelannut Leicesterissä 113 ottelua tehden niissä yhteensä 18 maalia ja syöttäen 19. Tällä kaudella hän on ollut Leicesterin avauksessa jokaisessa pelissä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”