Kausiennakko: Liverpool
Kausiennakko 11/12 – Liverpool
Yleistä
Viime kausi meinasi päätyä katastrofiksi. Hodgsonin valtakausi jäi todella tyngäksi ja suureksi pettymykseksi. Tammikuun siirtoikkunan aikana jättisummalla hankitulta Andy Carrollilta odotetaan paljon alkavalla kaudella. Myös Luis Suárezilta on syytä odottaa kovaa kautta, sillä pelasi huikean hyvän Copa American kesällä ja tuli valituksi turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Kauden harjoitusottelut ovat menneet vahvasti alle odotuksien.
Maalivahdit
Reina on terveenä pysyessään ehdoton ykkösmaalivahti. Kesällä hankittu Alexander Doni on kelpo kakkosmaalivahti, muttei uhkaa Pepen asemaa.
Puolustus
Sami Hyypiän valtakauden jälkeen seuran puolustus on ollut vaikeuksissa. Profiilipelaajiksi voidaan luokitella oikeastaan vain herrat Agger, Skrtel ja Carragher. Manageri Kenny Dalglishilla tulee olemaan vaikeaa löytää vahvaa aloittavaa puolustusnelikkoa.
Keskikenttä
Keskikenttä on saanut todella vahvoja lisäyksiä kesän aikana. Stewart Downing, Jordan Henderson ja Charlie Adam ovat huippuluokan vahvistuksia. Kun seurasta löytyy entuudestaan esimerkiksi Gerrardin, Meirelesin, Kuytin ja Maxi Rodriguezin kaltaisia pelimiehiä, on taistelu pelipaikoista Valioliigan kovinta.
Poolin keskikenttä kestää tällä miehityksellä kovimmatkin loukkaantumissumat. Gerrardin ollessa alkukauden loukkaantuneena, uudet pelaajat voivat osoittaa kykynsä heti ensimetreistä alkaen.
Hyökkäys
Carroll ja Suárez ovat ehdottomasti yksi kovimmista kaksikoista sarjassa. Omalla tasolla pelatessaan molemmat voivat uhata maalipörssin kärkeä alkavalla kaudella. Erityisesti Suárezin viimeaikaiset otteet antavat aihetta ylistykseen pelaajaa kohtaan.
Viime kauden sijoitus
6.
Veikkaus sijoitukseksi
3.-6.
Nosto
Rahaa on mennyt huikeat summat tammikuun ja kesän siirtoikkunoiden aikana. Joukkueessa on todella paljon pelaajia ja kevyttä ”tyhjennystä” on odotettavissa alkukauden aikana (N’Gog, Puolsen, Cole, Lucas…).
Seuraa häntä
Luis Suárez: huikean Copa American pelannut kärkimies lunastanee tällä kaudella häneen kohdistuneet odotukset. Suurimpana riskinä voimme pitää Carrollin täydellistä pimentoon jättämistä ja 40 miljoonan euron täydellistä floppaamista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”