Chelsean omistaja Roman Abramovich on tehnyt pienen ajan sisällä jo toisen visiitin seuransa harjoituksiin, kun tulokset ovat karttaneet joukkuetta. Dailymailin mukaan tällä kertaa venäläisomistaja on vaatinut muutosta seuran otteisiin manageri Andre Villas-Boasilta. Samalla puhutteluun oli kutsuttu myös seuran jalkapallopuolen johtaja Michael Emenalo, jolta Abramovich on pyytänyt selvitystä huonoihin tuloksiin. Venäläismiljardööri vietti koko päivän harjoituksissa seuran johtajan Eugene Tenenbaumin kanssa haastatellen valmennuspuolen henkilökuntaa. Villas-Boas itse totesi, että vierailulla oli hyvä vaikutus: ”Roman on aina hyvin kiinnostunut miten pyöritämme tapahtumia, ja hänen läsnäolonsa oli hyvä koko seuralle. Puhuimme tietenkin vähän ensi vuoden projektista, mutta pääasiassa sunnuntain (United) pelistä”. Seurassa on herättänyt varsinkin vanhempien pelaajien keskuudessa närkästystä, että valmentaja Villas-Boas yllättäen luopui julkisesti mestaruustaistosta Boxing Dayn jälkeen. Frank Lampard ja kapteeni John Terry ovat tämän jälkeen julkisesti arvostelleet tilannetta, koska eivät omien sanojensa mukaan luovuta ikinä ennen kuin se on matemaattisesti mahdotonta. Abramocivh ei ole juurikaan aikaisemmin tällä kaudella vieraillut joukkueen harjoituksissa, koska hänellä on oikeudenkäynti menossa entistä liikekumppaniaan Boris Berezovskya vastaan. Nyt vierailuja on kuitenkin pienen ajan sisällä tullut jo kaksi. Villas-Boas on myöntänyt, että Jose Mourinho kummittelee edelleen seurassa. Abramovich on erottanut omistusaikanaan jo viisi manageriaan: Claudio Ranieri, Jose Mourinho, Avram Grant, Luiz Felipe Scolari ja Carlo Ancelotti.

LUE MYÖS: