Fernando Torres: ”Minun täytyy parantaa”
Chelsean vuoden takainen 50 miljoonan punnan hankinta Fernando Torres on ESPN:n haastattelussa tunnustanut, että hänen täytyy parantaa peliä.
Tämä nyt sinänsä ei ole uutinen, sillä kovalla rahalla hankittu kärkimies on onnistunut tekemään vain viisi maalia vuoden aikana.
Haastattelussa espanjalaishyökkääjä ruotii myös joukkueensa viime aikaisia otteita: ”Kentällä eletään nyt vaikeita aikoja, koska emme saa tuloksia aikaiseksi. Me kuitenkin pyrimme muuttamaan pelityyliämme, ja olemmehan vielä hyvin nuori joukkue”.
Torres ihmettelee mitä hänelle on henkilökohtaisesti tapahtunut, sillä hän tuntee olonsa hyväksi: ”Liverpoolissa tein maaleja peleissä, vaikken aina tuntenut oloani hyväksi. Todella outo tunne nyt, kun en saa paikoistakaan maaleja ja tunnen oloni paremmaksi kuin ikinä.”
Siinä missä manageri Andre Villas-Boasin aika alkaa käymään vähiin viime aikaisilla tuloksilla, on varmasti myös Torresin tilanne pikku hiljaa vaakalaudalla.
Nähtäväksi jää kuinka kauan Chelsean omistajan Roman Abramovichin kärsivällisyys kestää ennätyshankintansa tehottomuutta. Moni olisi varmasti veikannut, ettei ikimaailmassa edes näin pitkään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?