Näkökulma: Hodgson yllätti kaikki

Perjantaina Englanti otti yhteen Ruotsin kanssa. Ennen ottelua arvuuteltiin lähinnä, miten John Terry ja Joleon Lescott pärjäisivät Zlatan Ibrahimovicia vastaan. Oltiin varmoja siitä, että Englanti vetäytyisi, kuten se teki Ranskaa vastaan, ja yrittäisi iskeä vastahyökkäyksillä. Eivätkä arviot olleet tuulesta temmattuja. Roy Hodgsonin joukkueet ovat aina olleet ultrapuolustavia, muisteltiin sitten Suomen maajoukkuetta, Fulhamia, Liverpoolia tai West Bromwichia.

Englannin maajoukkue ehti pelata ennen Ruotsi-kamppailua Hodgsonin alaisuudessa kolme ottelua – Norjaa, Belgiaa ja Ranskaa vastaan. Tehtyjä maaleja kolme, päästettyjä yksi. Siis tuttua ja turvallista Hodaria. Ranska-ottelussa Hodgson vei taktiikkansa jopa niin pitkälle, että pallon alla jatkuvasti maanneet kahdeksan tai yhdeksän pelaajaa vetäytyi niin lähelle omaa maalia, että Ranska pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta.

Ruotsia vastaan kukaan ei odottanut minkään muuttuvan taktisesti.

Toisin kävi. Englanti nosti pakkansa selvästi ylemmäs. Steven Gerrardille annettiin aiempaa selvästi enemmän vapauksia hyökkäyssuuntaan. Keskikenttäpelaajista vain Scott Parker jäi reilummin alas suojaamaan puolustusta.

Mitä hyötyä Hodgsonin hyökkäävämmästä pelitavasta oli?

Laiturit Ashley Young, James Milner ja toisella puoliajalla sisään vaihdettu Theo Walcott aiheuttivat jatkuvasti ongelmia Ruotsin puolustukselle, koska he pääsivät aloittamaan juoksunsa tarpeeksi syvällä Ruotsin alueella. Niin ikään piilokärki Danny Welbeck ja piikissä pelannut Andy Carroll olivat jo valmiiksi ylhäällä, kun Englanti sai pallon.

Riiston jälkeen Englannin pelaajista neljä, viisi tai jopa kuusi oli jo matkalla kohti Ruotsin maalia. Siinä on suuri ero verrattuna Ranska-otteluun. Ranskaa vastaan pallonriiston tapahtuessa yksi tai korkeintaan kaksi pelaajaa oli valmiiksi ylhäällä, ja Ranskaa vastaan ”ylhäällä” oli kentän puoliväli.

Jokainen ymmärtää, että mitä lähempänä vastustajan maalia saadaan pallo riistettyä, sitä helpompaa on tehdä maali.

Ruotsia vastaan Hodgsonin taktiikka onnistui sikälikin, että länsinaapurimme keskuspuolustuksen heikkous pääpalloissa oli tiedossa ennen ottelua. Avaukseen valittu Carroll täytti tehtävänsä täydellisesti, vaikkei hän kokonaisvaltaisesti hyvää peliä pelannutkaan. Englannin laitureista erityisesti Walcott ja Young toivat monipuolisen uhan Ruotsin puolustukselle. Molemmat voivat sekä haastaa ja laukoa, tai keskittää maalille. Monipuolisuus aiheutti sen, että Ruotsin puolustajien väliset etäisyydet venytettiin äärimmilleen, jolloin Carrollille jäi mukavasti tilaa tapella toppareiden kanssa.

Hodgsonin taktiikka onnistui myös siinä mielessä, että pallot menetettiin Englannille suosiollisilla alueilla. Tarpeeksi ylhäällä, tarpeeksi laidassa. Näin ollen keskikenttä ehti suojaamaan kohtuullisen haavoittuvaa puolustusta. Muistetaan nyt, että Terry-Lescott –kaksikko ei ole parhaimmillaan juoksukilpailuissa, ja että Hodgsonin päätös nostaa pakkaa jättää automaattisesti tilaa puolustuksen selustaan. Jostain syystä Ruotsi ei yrittänyt montaa kertaa pelata juoksupalloja Terryn ja Lescottin taakse.

Mitä Hodgson keksii Ukrainaa vastaan?

Hodgsonin on ehdottomasti otettava Ruotsi-ottelun taktiikka lähtökohdaksi. Andriy Shevtshenko on toki erinomainen viimeistelijä edelleen, mutta hän ei ole kovinkaan nopea, mikä mahdollistaa Englannin puolustuslinjan nostamisen. Selvästi hankalampi pideltävä on oikean puolen nopea laituri Andriy Yarmolenko, jonka kanssa on oltava tarkkana.

Vastaavasti korkealta prässääminen voi avata Englannille riistopaikkoja lähellä rangaistusaluetta. Ukrainan puolustajat eivät ole pallollisina paineen alla maailman kärkitasoa.

Lisäksi Wayne Rooney palaa pelikieltonsa jälkeen kokoonpanoon, mikä monipuolistaa joukkueen hyökkäyspelaamista entisestään. Rooneyn voi esimerkiksi asettaa kymppipaikalle, jolloin nopean Welbeckin voi nostaa piikkiin.

Onko Ruotsi-ottelulla yksittäistä tulosta suurempi merkitys?

Hodgson teki Ruotsia vastaan jotain ainutlaatuista. Hän osasi uudistua tärkeällä hetkellä. Suomen EM-karsinnat neljä vuotta sitten kaatuivat monen mielestä siihen, että Azerbaidzania vastaan lähdettiin vain puolustamaan. Hodgson ei tehnyt samaa virhettä Englannin kanssa.

Ehdin jo tuomita Hodarin yhden tempun poniksi. Tarkemmin ottaen mieheksi, joka voi kyllä puolustamalla kiusata suurempiaan, jopa voittaa yksittäisen pystin. En uskonut Hodgsonin pystyvän muokkaamaan taktiikkaansa vastustajakohtaisesti. Pystyipä kuitenkin.

Vaikka vastassa oli vain Ruotsi, voi Englanti Hodgsonin luotsaamana mennä yllättävänkin pitkälle.