Espanja ja Italia puolivälieriin
C-lohkon viimeinen kierros on pelattu. Lohkosta puolivälieriin jatkavat Espanja ja Italia. Espanja voitti Kroatian niukasti 1-0. Italia oli puolestaan Irlantia vahvempi maalein 2-0.
Ennen otteluita spekuloitiin Espanjan ja Kroatian mahdollisella 2-2 -tasapelillä, jonka myötä sekä Espanja että Kroatia olisivat edenneet varmasti jatkoon.
Peli noudatti Espanjalle kovin tyypillistä käsikirjoitusta. Espanja hallitsi palloa, muttei pystynyt murtautumaan kovinkaan vaarallisiin maalipaikkoihin. 20 minuutin pelin jälkeen pallonhallintaprosentit olivat Espanjan hyväksi 78-22.
Ensimmäinen todellinen tilanne syntyi tunnin pelin jälkeen. Luka Modric keskitti ulkosyrjällä Ivan Rakiticille maalin eteen. Vaikka Iker Casillas esitti paraatipelastuksen, Rakiticin olisi pitänyt pystyä puskemaan pallo maaliin.
Ratkaisu nähtiin vasta kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa. Cesc Fabregasin läpisyöttö tavoitti Andres Iniestan, joka siirsi vielä Jesus Navasille. Navasilla oli helppo työ laittaa pallo tyhjään maaliin.
Illan toisessa ottelussa Irlanti antoi kohtuullisen vastuksen Italialle. 35. minuutilla Antonio Cassano puski Andrea Pirlon antaman kulmapotkun maaliin.
Noin vartti ennen loppua Irlanti oli lähellä tasoitusta. Gianluigi Buffon onnistui torjumaan Keith Andrewsin tulisen vapaapotkun.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin Andrews ajettiin ulos kentältä toisen keltaisen kortin myötä. Ulosajon jälkeen Mario Balotelli iski kulmapotkusta loppulukemat hienolla saksipotkulla. Maaliaan Balotelli tuuletti huutamalla jotakin ilmeisen epäsoveliasta, sillä joukkuetoverit kiirehtivät peittämään miehen suun.
Italia sai myös huonoja uutisia ottelussa, kun toppari Giorgio Chiellini loukkaantui kaksinkamppailutilanteessa.
Espanja kohtaa puolivälierässä D-lohkon voittajan. Italia saa vastaansa saman lohkon kakkosen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan