Ferguson turhautunut siirtotilanteeseen
Sir Alex Fergusonin mielestä Manchester United on törmännyt kiviseinään yrittäessään hankkia Robin van Persietä Arsenalista.
”Olemme tehneet tarjouksen ja he ovat yrittäneet neuvotella muiden kanssa”, Ferguson sanoi. ”Pakko myöntää, ettei tilanne näytä hyvältä. Emme pääse neuvotteluissa eteenpäin. Vaikea sanoa, miksi he tekevät näin. En tiedä, mitä he ajattelevat, koska he eivät kerro mitään.”
Van Persien siirto ei ole ainoa, jonka kanssa Fergusonilla on ollut ongelmia tänä kesänä. ManU:n havittelemat Eden Hazard ja Lucas Moura vietiin nenään edestä, Hazard Chelseaan ja Moura PSG:hen.
”Mielestäni on hämmästyttävää, että seura voi maksaa 45 miljoonaa euroa 19-vuotiaasta. Kertoakseen kaikille, että PSG on täällä, he hankkivat Thiago Silvan ja Zlatan Ibrahimovicin. Heidän on täytynyt käyttää noin 150 miljoonaa puntaa viime kuussa.”
Lopuksi Ferguson vetosi Uefaan: ”Eurokentille ei pääse voittamalla liigaa – sinne pääsee vain kutsulla. Sen asian suhteen Uefalla on toivottavasti valtaa.”
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”

- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä