Eurooppa-liiga alkaa – kolme englantilaisseuraa mukana
Uefan alainen Eurooppa-liiga alkaa tänään. 48 joukkuetta on viime kauden sijoitusten ja karsintojen perusteella selvittänyt tiensä lohkovaiheeseen. Valioliigasta on mukana kolme seuraa: Liverpool, Newcastle ja Tottenham.
Liverpool tasokkaassa seurassa
Liverpool pelaa a-lohkossa yhdessä Udinesen, Anzhi Makhachkalan ja Young Boysin kanssa. Lohkoa ei missään nimessä voi pitää helppona.
Udinese sijoittui loistokauden jälkeen kolmanneksi Italian Serie A:ssa viime kaudella. Mestarien liigan karsinnoissa portugalilainen Sporting Braga oli kuitenkin vahvempi, joten Udinesen tie vei Eurooppa-liigaan.
Anzhi oli Venäjän melko tasokkaassa Valioliigassa viides. Lisäksi on muistettava, että seuralla on lähes pohjattomat resurssit takanaan, joten jatkossa sijoitukset paranevat entisestään. Anzhista löytyy nimekkäitä pelaajia, kuten Samuel Eto’o. Eurooppa-liigan karsinnoissa venäläisseura murskasi hollantilaisen AZ Alkmaarin yhteismaalein 6-0.
Sveitsiläinen BSC Young Boys sijoittui viime kaudella Sveitsin pääsarjassa kolmanneksi, mikä tiesi karsintapaikkaa Eurooppa-liigaan. Juhani Ojalan joukkue on ennakolta lohkon heikoin joukkue, joskaan sitäkään ei pidä aliarvioida. Liverpool on toki lohkonsa ykkössuosikki, mutta b-miehistöllä ei ole varaa lähteä otteluihin. Poolin osalta sarja alkaa tänään vierasottelulla Young Boysia vastaan.
Newcastlen kovin haastaja tulee Ranskasta
Newcastle löytyy lohkosta d. Lohkon muut joukkueet ovat Bordeaux, Club Brugge ja Marítimo Funchal. Newcastle selvitti tiensä lohkovaiheeseen kaatamalla karsinnoissa Njazi Kuqin Atromitosin.
Lohkon nimekkäin joukkue Harakoiden ohella tulee Ranskasta. Bordeaux kärsi viime kaudella maalinteko-ongelmista sijoittuen Ligue 1:ssä viidenneksi. Tämän kauden joukkue on aloittanut kohtuullisen hyvin. Viiden kierroksen jälkeen tappiosarake näyttää nollaa. Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen Bordeaux selviytyi voittamalla karsinnoissa Belgradin Punaisen Tähden.
Perinteinen belgialaisseura Club Brugge hävisi Mestarien liigan karsinnoissa FC Kööpenhaminalle, joten eurotaival jatkui alemman tason karsinnoissa. Debreceni sai kyytiä yhteismaalein 7-1, eli lohkovaiheeseen pääsy ei tuottanut suuria ongelmia. Viime kaudella Club Bruggen sijoitus Belgian pääsarjassa oli toinen. Tämän kauden seura on aloittanut ilman tappioita.
Lohkon viimeinen joukkue tulee Portugalista. Viime kaudella viidenneksi sijoittunut Marítimo jää otsikoissa Porton, Benfican, Sporting Bragan ja Sporting Lissabonin taakse, mutta laadukkaasta nipusta on silti kyse. Newcastlen taival alkaa tänään vierasottelulla juurikin Marítimoa vastaan.
Tottenham lohkonsa suosikki
Kolmas Valioliiga-seura tämän vuoden Eurooppa-liigassa on Tottenham, joka löytyy lohkosta j. Lohkovaiheessa Spurs saa vastaansa Lazion, Mariborin ja Panathinaikosin.
Lazio pelasi hyvän kauden sijoittuen Serie A:ssa neljänneksi. Roomalaisjoukkue on aloittanut tämän kauden astetta paremmin, tällä hetkellä joukkue on kolmantena. Eurooppa-liigan karsinnoissa kaatui ND Mura yhteismaalein 5-1.
Slovenialainen Maribor on kotimaan sarjassaan ylivoimainen, joten suurimmat haasteet tulevat europeleistä. Mestarien liigan karsinnoissa joukkue eteni viimeiselle kierrokselle, jossa Dinamo Zagreb oli parempi.
Lohkon neljäs joukkue on kreikkalainen Panathinaikos, joka jäi selvästi Olympiakosin taakse viime kaudella. Toisaalta ero kolmanneksi sijoittuneeseen PAOK:iin oli niin ikään selvä. Mestarien liigan karsinnoissa Motherwell kaatui selvästi, mutta viimeisellä kierroksella Malaga vei pidemmän korren. Vaikka Kreikan pääsarja on alkanut Panathinaikosin osalta tänä syksynä tahmeasti, joukkuetta ei voi aliarvioida. Tottenham on lohkonsa ennakkosuosikki, ensimmäisellä kierroksella White Hart Lanelle saapuu Lazio.
Kovia joukkueita useita
Tasoa löytyy muistakin lohkoista. Mukana on yksittäisiä joukkueita, jotka voisivat tasonsa puolesta menestyä kelvollisesti myös Mestarien liigan puolella. Chelsean Uefa Super Cupissa voittanut Atlético Madrid pelaa b-lohkossa. Alexander Ringin Borussia Mönchengladbach arvottiin samaan lohkoon Marseillen ja Fenerbahcen kanssa, joten tiukaksi menee. Italian Cupin voittanut Napoli tähdittää f-lohkoa, kun taas Sami Hyypiän luotsaama Bayer Leverkusen löytyy lohkosta k. Eremenkon veljekset joutuvat kunnon testiin tänään, sillä Rubin Kazan ja Internazionale arvottiin samaan lohkoon. Myös i-lohkossa on kaksi nimekästä joukkuetta, Athletic Bilbao ja ja Lyon. Jere Urosen Helsingborgilla on lähtökohtaisesti edessään liian vaikea tehtävä Twenten, Hannoverin ja Levanten seurassa.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Asiantuntija hämmästeli Marcus Rashfordin kuritonta temppua – ”Sen olisi pitänyt olla punainen”
- Tottenhamin voittoputki poikki – huima kirivaihde nosti Brightonin kuuden parhaan joukkoon
- Ikäviä loukkaantumisia Aston Villan ja Manchester Unitedin taistossa – Chelsea pudotti pisteitä kotona
- Arsenal-tähti sivuun maajoukkuepeleistä
- Sky: Englannin jalkapalloliitto haluaa palkata Pep Guardiolan maajoukkueen päävalmentajaksi
- Jättääkö Newcastle St James’ Parkin? Eddie Howe kertoi mielipiteensä
- Enzo Maresca kertoi miksei Chelsea voi taistella Valioliigan mestaruudesta
- Ruud Gullit: Joshua Zirkzee teki virheen siirryttyään Manchester Unitediin
- Manchester United hankki Arsenalista poistuneen huippulupauksen
- Newcastle-tähden kirous ex-seuraa vastaan jatkuu
- Asiantuntija hämmästeli Marcus Rashfordin kuritonta temppua – ”Sen olisi pitänyt olla punainen”
- Ikäviä loukkaantumisia Aston Villan ja Manchester Unitedin taistossa – Chelsea pudotti pisteitä kotona
- Ruud Gullit: Joshua Zirkzee teki virheen siirryttyään Manchester Unitediin
- Enzo Maresca kertoi miksei Chelsea voi taistella Valioliigan mestaruudesta
- Manchester United hankki Arsenalista poistuneen huippulupauksen
- Arsenal-tähti sivuun maajoukkuepeleistä
- Tottenhamin voittoputki poikki – huima kirivaihde nosti Brightonin kuuden parhaan joukkoon
- Arne Slot antoi ensiarvion Alissonin loukkaantumisesta – vahvisti myös toisen takaiskun
- Athletic: West Ham -tähden ulosostopykälä tiedossa – otti yhteen valmentajansa kanssa
- Wayne Rooney sai punaisen kortin