Chelsea voittoon huikean trillerin jälkeen
Sarjakärki Chelsea otti 4-2 -voiton paikalliskilpailijansa Tottenhamin vieraana viikonlopun Valioliiga-kierroksen ensimmäisessä ottelussa. Ottelusta ei puuttunut vauhtia taikka vaarallisia tilanteita, vaan se tarjosi katsojilleen viihdettä koko rahan edestä.
Ottelun hahmo oli Chelsean keskikenttämies Juan Mata. Mata teki kaksi maalia sekä tarjosi komean syötön Chelsean viimeiseen maaliin.
Ensimmäinen puoliaika meni enimmäkseen Chelsean hallinnassa. Chelsea menikin johtoon ottelun 17. minuutilla Gary Cahillin voimakkaalla laukauksella.
Toisella puoliajalla Tottenham heräsi ja teki kaksi maalia lyhyen ajan sisään. Ensiksi William Gallas tasoitti ottelun puskemalla pallon verkkoon Jan Vertonghenin keskityksestä. Gallasille maali oli ensimmäinen kolmeen vuoteen, sekä ensimmäinen Tottenhamin riveissä. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Jermain Defoe vei Tottenhamin 2-1 johtoon. Chelsea tasoitti ottelun kymmenen minuuttia myöhemmin Matan tekemällä osumalla.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Gallas sai luvan toimia Tottenhamin epäonnensoturina antaen harhasyötön Matan viimeistelemään 3-2 -voittomaaliin. Daniel Sturridge viimeisteli lisäajalla loppulukemiksi 4-2.
Chelsea pysyy voitollaan sarjakärjessä 22 pisteellään. Eroa takana oleviin Manchesterin seuroihin on kuusi pistettä. Tottenham on kuudentena 14 pisteellä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa