Yhdeksälle katsojalle syyte Manchesterin derbyn häiriköinnistä
Eilen pelattu Manchester Unitedin ja Manchester Cityn välinen ottelu päättyi ikävään episodiin, jossa Unitedin Rio Ferdinand sai katsomosta heitetyn kolikon kasvoihinsa. Samassa yhteydessä yksi Cityn kannattajista juoksi kentälle kohti Ferdinandia, mutta Joe Hart ehti väliin.
Poliisi on ilmoittanut, että yhdeksää katsojaa kohtaan nostetaan syyte. Syytteet koskevat enimmäkseen järjestyshäiriöitä, mutta yhtä syytetään myös rasistisesta käyttäytymisestä. Kolikon heittänyttä katsojaa ei ole saatu toistaiseksi kiinni.
Kentälle juossut Matthew Stott oli pelin jälkeen katuvaisella päällä.
”Olen hyvin häpeissäni. Haluan pyytää anteeksi kaikilta, erityisesti herra Ferdinandilta”, Stott kertoi tiedotteessaan.
Stottin kausikortti on kumottu. 21-vuotias kannattaja tulee mitä todennäköisimmin saamaan elinikäisen porttikiellon Etihadille.
Swansean ja Norwichin välisessä ottelussa tapahtui niin ikään ikäviä asioita. Norwichin puolustaja Sebastien Bassong sai osakseen rasistista kielenkäyttöä sekä ottelussa että sen jälkeen Twitterissä. Bassong on joutunut tällä kaudella jo neljä kertaa rasistisen käytöksen uhriksi.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan