Kieron Dyer ulos QPR:stä – Ryan Nelsen myös matkalla ulos?
QPR:n 34-vuotias keskikenttäpelaaja Kieron Dyer joutuu jättämään seuran. Hänen sopimuksessaan oli pykälä, joka sallii pelaajan ”vapauttamisen”.
Manageri Harry Redknapp kiitti Dyeriä tämän palveluksista seuralle, mutta totesi ettei hän kuulunut seuran suunnitelmiin: ”Jos hän pysyy terveenä, olen varma, että hänelle löytyy jostain peliaikaa. Hän ei ollut osa suunnitelmiani ja luulen hänellä olevan jotain tarjottavaa toiselle joukkueelle”.
Dyer liittyi Rangersin riveihin vuonna 2011, kun West Ham päästi hänet vapaille markkinoille. Hän on kärsinyt paljon loukkaantumisista, eikä ole esiintynyt QPR:n riveissä kahdeksaa kertaa enempää. Dyer ehti kuitenkin viime kierroksella tehdä ensimmäisen maalinsa seurassa, kun maalasi West Bromia vastaan FA Cupin ottelussa.
Toinen tammikuun lähtijä on mitä ilmeisemmin Ryan Nelsen – tämän kauden ainoita onnistujia seurassa. Hän neuvottelee tällä hetkellä Toronto FC:n kanssa managerin pestistä, johon saattaa myös liittyä pelaaja-rooli. Nelsen on pelannut 21 ottelussa tällä kaudella.
Redknapp luonneehtii Nelseniä erittäin tärkeäksi pelaajaksi QPR:lle: ”Hän on todella tärkeä pelaaja, fantastinen johtaja ja huippu yksilö. Hän on yksi ammattimaisimmista pelaajista, joita olen urallani tavannut – fantastinen pelaaja ja erinomainen harjoittelija. Hän on iso osa joukkuettamme. Hänen lähtönsä olisi meille iso menetys”.
LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”