Ferguson vahvistaa: Rooney haluaa jättää Unitedin
Pian eläkkeelle siirtyvä Manchester Unitedin manageri Sir Alex Ferguson on myöntänyt, että Wayne Rooney haluaa lähteä seurasta. 27-vuotias brittihyökkääjä ei pelannut joukkueensa kokoonpanossa Fergusonin viimeisessä kotiottelussa.
Kyseessä on toinen kerta, kun Rooney on pyytänyt siirtoa pois Unitedissa. Ensimmäisen kerran Englannin maajoukkuepelaaja pyysi siirtoa syksyllä 2010. Tuolloin Rooney perui päätöksensä ja allekirjoitti viiden vuoden jatkosopimuksen pitkäaikaisen seuransa kanssa.
Kesällä Unitedin managerin virkaan astuva David Moyes on myös tuttu valmentaja Rooneylle. Brittihyökkääjä pelasi juniorivuosinaan 50-vuotiaan skotin alaisuudessa Evertonissa, ennen siirtoaan Manchester Unitediin.
Fergusonin mielestä Rooneyta ei kiinnostanut pelata ottelussa: ” Wayne ei ollut kiinnostunut pelaamaan ottelussa yksinkertaisesti siksi, koska hän oli pyytänyt siirtoa,” skottimanageri kertoi Sky Sportsille.
Entinen United-puolustaja Gary Neville kertoi myös mielipiteensä Rooneyn tilanteesta: ” Wayne on tunteellinen kaveri ja viime kuukausien aikana on voitu selvästi nähdä, ettei mies ole ollut oma itsensä. 20-vuotta samassa seurassa ei ole aina ruusuilla tanssimista. Ajoittain sitä kärsii henkisesti. Hän käy läpi vaikeaa tilannetta,” Neville kertoi Sky Sportsin haastattelussa.
Lähteet: skysports.com, bbc.co.uk
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Wirtz ja Ekitiké liekeissä – Liverpool murskasi Newcastlen
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Buuauksista hurmokseen – Chelsea nousi kahden maalin takaa 3–2-voittoon West Hamista
- Italian suurseura Curtis Jonesin perässä – Liverpoolilta selkeä vastaus
- Bukayo Saka loukkaantui lämmittelyssä – yllätysnimi nosti Arsenalin 4–0-voittoon Leedsistä
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen