Swansea jatkaa puhtaalla pelillä Eurooppa-liigassa
Sveitsiläinen St. Gallen ei päästänyt Swanseaa helpolla Eurooppa-liigan alkulohkon toisen kierroksen ottelussa Liberty Stadiumilla. Tilannerikkaan ottelun ainoasta maalista vastasi Swansean Wayne Routledge.
Sveitsiläisseura ei nöyritellyt Swansean edessä. Kummatkin joukkueet pyrkivät alusta asti maalintekoon aktiivisesti. Ottelun ensimmäinen paikka siunaantui Michulle, mutta espanjalaisen pusku viuhui vierailijoiden maalin yli.
Vartin jälkeen vierailijat saivat loistavan tilaisuuden siirtyä johtoon, kun pallo vietiin pilkulle Dwight Tiendallin käsivirheen seurauksena. Swansea-vahti Gerhard Tremmel poimi kuitenkin helposti Goran Karanovićin löysän kudin. Hetkeä myöhemmin Ivan Martić pääsi karkuun Swansea-puolustukselta, mutta kroatin laukaus painui pallon verran maalin ohi.
Peli aaltoili vauhdikkaasti päästä toiseen ja tilanteita riitti kummallakin joukkueella. Swansea oli lähempänä siirtyä johtoon, mutta vierailijoiden maalivahdi Daniel Lopar torjui Jordi Amatin puskun tolppaan.
Toisella puoliajalla Swansean tuttu syöttörumba alkoi rullaamaan, eikä avausmaalia tarvinnut odottaa kauaa. 52. minuutilla kotijoukkue sahasi sveitsiläisten puolustuksen auki, ja lopulta tilanteen arkkitehtinä toiminut Wayne Routeledge pääsi tuikkamaan irtopallon takatolpalta sisään.
Swansealla oli peli hyvin hallussa, ja vierailijoiden eväät alkoivat olemaan syöty. Alhassane Keita pääsi kuitenkin kuin varkain nokikkain Tremmelin kanssa, mutta kotijoukkueen onneksi guinealaisen nosto tippui maalin katolle.
St. Gallenin hakiessa tasoitusta, aukesi Swansealle tilaa useisiin vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Nathan Dyer pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä, mutta Loparin loistotorjunta piti sveitsiläiset maalin päässä.
Vierailijoiden paras paikka tasoitukseen syntyi kymmenisen minuuttia ennen loppua, kun Philippe Montandonin kaukolaukaus osui tolpan ulkoreunaan. Sinnikkäästä yrityksestä huolimatta St. Gallen ei tämän lähemmäksi maalia päässyt, ja näin Swansea korjasi täyden pistepotin.
Joutsenet jatkaa puhtaalla pelillä lohkon piikkipaikalla. Sunnuntaina joukkue kohtaa Valioliigassa Southamptonin vieraissa.
Maalit:
1-0 Wayne Routledge (52.)LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”