Torres: Minun on pakko tehdä enemmän maaleja
50 miljoonalla punnalla Liverpoolista Chelseaan siirtynyt Fernando Torres ei ole onnistunut pitämään Chelseassa samanlaista tahtia maalinteossa, kuin Liverpoolissa. 139 ottelussa maaleja on syntynyt 37. Liverpoolissa tahti oli huomattavasti tehokkaampaa Torresin osuessa 142 ottelussa 81 kertaa.
Torres kertoo, että hänen on tehtävä enemmän maaleja osoittaakseen olevansa 50 miljoonan punnan arvoinen hankinta.
– Ihmiset puhuvat, että minun pitäisi tehdä enemmän maaleja ja se on totta. Pelaajasta maksetaan tekojen perusteella. Nyt minun täytyy näyttää, että olen maksetun summan arvoinen.
Torres teki viime kaudella 23 maalia Chelsealle kaikki kilpailut huomioiden.
– Minun täytyy tehdä paljon asioita, jotta seuran omistajat luottavat vielä minuun. Viime kauden maalimäärä on alaraja, joka pitäisi tehdä. Olen varma, että tulevaisuudessa teen enemmän maaleja.
Torres ei kadu lähtöään Liverpoolista. Päätös joukkueen vaihtamisesta ei ollut kuitenkaan helppo.
– Olen tyytyväinen lähdöstäni Lontooseen, vaikka se oli vaikea päätös. Olen saanut mielestäni liikaa kritiikkiä kaikesta. Viime kauden maalini antoivat joukkueelle mahdollisuuden taistella pokaaleista. Ihmisten mielestä minun olisi silti pitänyt tehdä enemmän maaleja.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Wirtz ja Ekitiké liekeissä – Liverpool murskasi Newcastlen
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Buuauksista hurmokseen – Chelsea nousi kahden maalin takaa 3–2-voittoon West Hamista
- Italian suurseura Curtis Jonesin perässä – Liverpoolilta selkeä vastaus
- Bukayo Saka loukkaantui lämmittelyssä – yllätysnimi nosti Arsenalin 4–0-voittoon Leedsistä
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen