Tottenham jatkaa tappiotta Eurooppa-liigassa
Eurooppa-liigassa Tottenham jatkoi puhtaalla pelillä ryöstäen pisteet Sheriff TIraspolin kotikentältä. Spurs kaatoi moldovalaiset 0-2-lukemin. Tottenhamin englantilaishyökkääjä Jermain Defoe saavutti ottelussa Martin Chiversin maaliennätyksen. Defoe jakaa nyt entisen Southampton-miehen kanssa Eurooppa-liigan maaliennätyksen.
Tottenham hallitsi ensimmäisen puoliajan tapahtumia. Spursin avausmaali syntyi joukkueen ensimmäisestä hyökkäyksestä. 12. minuutilla Christian Eriksen keskitti takatolpalla odottaneelle Jan Vertonghenille, joka puski pallon voimalla maaliin. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Eriksen vapautti laidalta nousseen Aaron Lennonin, mutta Tiraspolin maalia vartioinut Vjèkoslav Tomic torjui englantilaisen laukauksen.
Hieman yli ensimmäisen puoliskon puolivälin Sheriff-pelaajista Kadú ampui 30. metristä tulisen laukauksen ohi Hugo Llorisin. Ottelun erotuomarina toiminut Liran Liani hylkäsi kuitenkin maalin Kadún ollessa paitsiossa. Tauolle mentiin Tottenhamin 0-1-johdossa.
Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä pallonhallinnan pysyessä Spursillä. Varttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Jermain Defoe löysi itselleen vapaan väylän. Spurs-hyökkääjän laukaus upposi suoraan Tiraspolin verkkoon. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten Tottenham voitti 0-2 ja jatkaa edelleen tappiotta.
Kolmen kierroksen jälkeen Tottenham johtaa K-lohkoa puhtaalla pelillä ja on yhdeksässä pisteessä. Toisena majailee Anzhi Makhachkala, joka on kerännyt neljä pistettä. Kolmannelta sijalta löytyy Sheriff Tiraspol kahdella pisteellään. Viimeisellä sijalla jatkaa Trömsö pisteen perässä moldovalaisia.
Maalit:
0-1 Jan Vertonghen (12) 0-2 Jermain Defoe (75)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”