Mauricio Pocchettino on paljastanut, ettei Southampton ole aikeissa osallistua tammikuun siirtomarkkinoihin. Suurin syy Saints-managerin päätökseen löytyy seuran kehutusta junioritoiminnasta. Southamptonilla oli tauon aikana kolme pelaajaa komennuksella Englannin nuorten maajoukkueista, joista James Ward-Prowse ja Luke Shaw pelasivat alle 21-vuotiaissa. – Emme näe siinä ongelmia. Meillä on akatemiassa paljon nuoria pelaajia, jotka tekevät kovasti töitä. Heidän tehtävänä on selviytyä edustusjoukkueeseen. Pelaajia kuten Sam Gallagher tai Harry Reid. Meillä on monia nuoria pelaajia, jotka takaavat hyvän tulevaisuuden, Pocchettino kertoi The Guardianille. Pochettino myös myönsi, että Valioliigan taloudellisen mahdin vuoksi on helpompi ostaa kykyjä ulkomailta kuin käyttää aikaa ja kärsivällisyyttä akatemioihin. – Kaikki lähtee itsenäisistä päätöksistä. Valioliiga on maailman taloudellisesti voimavaraisin sarja. Useimmiten on helpompaa hankkia valmis tuote ulkomailta sen sijaan, että käyttäisi nuoria pelaajia ja antaisi heille luottamusta, aikaa ja mahdollisuuden nousta osaksi edustusjoukkuetta. -Se on ymmärrettävää, sillä manageri on kiinni jokaisen ottelun tuloksessa. Southamptonissa on hienoa, että nämä molemmat asiat toteutuvat. Täällä on ollut jo pitkän aikaa hieno projekti kehillä. Me yritämme nostaa pelaajia eteenpäin akatemiasta ja manageri luottaa junioreihinsa, Pochettino jatkoi. Southamptonilla on mahdollisuus nousta lauantaina Valioliigan kärkeen, jos joukkue onnistuu kaatamaan Arsenalin ja Liverpool jää ilman pisteitä. Lähde: The Guardian

LUE MYÖS: