Basel yllätti Chelsean toistamiseen

Chelsea onnistui varmistamaan jatkopaikkansa Mestarien liigan E-lohkossa, vaikka Basel yllätti lontoolaiset kotonaan 1-0-lukemin. Kovalla itseluottamuksella otteluun tulleet sveitsiläiset tekivät José Mourinhon ryhmän täysin aseettomaksi.
Basel aloitti ottelun väkevästi. Sveitsiläisten ensimmäinen vaarallinen tilanne syntyi 2. minuutin kohdalla, kun Taulant Xhaka ampui komean vapaapotkun vajaasta 25 metristä. Petr Cech kuitenkin onnistui selvittämään tilanteen.
12. minuutin kohdalla Baselin paine Chelsea-päädyssä yltyi, ja Fabian Frei tulitti pallon Branislav Ivanovicin jalan kautta maalille. Cech kuitenkin onnistui torjumaan pallon päätyrajasta yli.
15. minuutilla oli Chelsean paikka siirtyä ottelussa johtoon. Ivanovic antoi hyvän keskityksen Sommerin vartioimalle maalille, mutta Samuel Eto’o ei aivan saanut jalkaansa väliin.
Minuutti tämän jälkeen Basel antoi jo kuudennen kulmapotkunsa ottelussa, ja pallo osuikin Chelsea-ikonia Frank Lampardia käsivarteen. Tilanteesta ei kuitenkaan tuomittu rangaistuspotkua.
23. minuutilla Chelsea sai kiittää Cechiä siitä etteivät he joutuneet häviölle. Mohamed Salah pääsi laukomaan boksin sisältä, mutta tsekkimaalivahti näytti refleksejään ja onnistui taiteilemaan pallon yli maalista.
Chelsea sai kovan iskun ensimmäisen puoliajan loppuun, kun Eto’o loukkasi nivustaan harmittoman näköisessä tilanteessa. Kamerunilainen joutui jättämään pelin kesken, ja tilalle vaihdettiin loukkaantumisesta toipunut Fernando Torres.
Toinen puoliaika ei pelillisesti paljoa tarjonnut. Chelsea käänsi pallonhallinnan itselleen, mutta molemmilla joukkueilla oli kovia vaikeuksia saada ratkaisuja aikaan. Lopulta 86. minuutilla St. Jakob-Park räjähti, kun pirteästi pelannut Mohamed Salah onnistui sijoittamaan pallon nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Cechin vartioimaan maaliin.
1-0-tappiosta huolimatta Chelsean varmisti jatkopaikkansa. Basel nousi lohkon kakkoseksi kahdeksalla pisteellä, joka on pisteen vähemmän kuin Bluesilla. Viimeisellä kierroksella Basel kohtaa vieraissa Schalken, jonka voittaja etenee toisena joukkueena jatkopeleihin. Häviäjä jatkaa Eurooppa-liigassa. Baselille riittää ottelusta myös tasapeli jatkopaikan varmistamiseen. Chelsea kohtaa päätöskierroksella Steua Bucurestin, jossa panoksena on Chelsean lohkovoitto. Bucuresti on menettänyt kaikki mahdollisuutensa jatkaa pelejään Euroopassa.
Kokoonpanot
Basel
1 Sommer
34 Xhaka – Ajeti (71.)
13 Ivanov
16 Schar
15 Voser
8 Die
14 Stocker -> Sauro (90+2)
20 Frei
33 El Nenny
22 Salah
9 Streller -> Sio (78.)
Vaihtomiehet
4 P. Degen
5 Ajeti
7 D. Degen
10 Emilio
18 Vailati
26 Sauro
30 Sio
Chelsea
1 Cech
28 Azpilicueta
26 Terry
24 Cahill
2 Ivanovic
8 Lampard
12 Mikel
22 Willian -> de Bryune (86.)
11 Oscar -> Hazard (55.)
7 Ramires
29 Eto’o -> Torres (42.)
Vaihtopenkki
3 Cole
9 Torres
10 Mata
14 Schürrle
15 de Bryune
17 Hazard
23 Schwarzer
Mestarien liiga tiistaina
Zenit – Atlético Madrid 1-1
0-1 Adrián (53.)
1-1 Alderweireld oma maali (74.)
Ajax – Barcelona 2-1
1-0 Serero (19.)
2-0 Hoesen (42.)
2-1 Xavi (49.)
Arsenal – Marseille 2-0
1-0 Wilshere (1.)
2-0 Wilshere (65.)
Basel – Chelsea 1-0
1-0 Mohamed Salah (86.)
Celtic – AC Milan 0-3
0-1 Kaká (13.)
0-2 Zapata (49.)
0-3 Balotelli (60.)
Dortmund – Napoli 3-1
1-0 Reus (10.)
2-0 Blaszczykowski (60.)
3-0 Aubameyang (78.)
FC Porto – Austria Wien
0-1 Kienast (11.)
1-1 Martínez (48.)
Steua Bucurest – Schalke 0-0
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla