Manuel Pellegrini: Manchester City ei myy pelaajiaan tammikuun siirtomarkkinoilla
Kuva: Getty Images
Manchester City-manageri Manuel Pellegrinin mukaan seura ei ole luopumassa pelaajistaan tammikuun siirtomarkkinoilla. Citizens-miehistä Joe Hartin, Micah Richardsin ja Joleon Lescottin on huhuttu vaihtavan seuraa vuodenvaihteen jälkeen.
– Sitä on paljon perättömiä huhuja liikkeellä. Alkukauden joukkueemme on se joukkue, jonka tulemme tarvitsemaan. Olisi outoa, jos yksi pelaaja jättäisi seuran tammikuussa, Chileläisluotsi kertoi Manchester Evening Newsille.
Pellegrinin mukaan Lescottin ja Richardsin lisäksi myös James Milnerille ja Jack Rodwellille löytyy edelleen paikka joukkueesta.
– Lescott on pelannut viimeisissä otteluissa ja Milner pelaa normaalisti. Richards on kärsinyt loukkaantumisista puolet kaudesta, mutta pelasi Plzeniä ja Sunderlandia vastaan. Myös Rodwell on ollut lähes kolme kuukautta kaudesta loukkaantuneena.
Maalivahdeista Pellegrini kertoo luottavansa sekä Hartiin että Costel Pantillimoniin.
– Hart on edelleen Englannin ykkösvahti ja hän on erittäin hyvä maalivahti. Pantillimon on kuitenkin pelannut seitsemän ottelua ja päästänyt ainoastaan yhden maalin Sunderlandia vastaan. He ovat molemmat tärkeitä maalivahteja ja luotan kumpaankin.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla