Newcastle isännöi Manchester Cityä sunnuntain alkuillan kamppailussa. Viimeksi yhdeksän vuotta sitten Cityn voittanut kotijoukkue ei onnistunut yrityksessään myöskään tänään, sillä tunteita kuumentanut ottelu päättyi vierailijoiden 0-2-voittoon.

Erityistä huomioitavaa ennen ottelua oli se, että Newcastlen puolustaja Steven Taylor oli ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa 146 päivään.

City aloitti ottelun totutun tulisesti. 7. minuutin pelaamisen jälkeen Edin Dzeko siirsi vierailijat johtoon, kun Aleksandr Kolarovin matala keskitys löysi bosnialaisen maalin edustalta.

33, minuutin kohdalla tapahtui. Cheick Tioté ampui todella painavan laukauksen boksin ulkopuolelta ohi Joe Hartin. Pelaajien jo tuulettaessa maalia tuomari lopulta hylkäsi osuman paitsion vuoksi. Newcastlella oli 3 pelaajaa paitsioasemassa, mutta he olivat lopulta sen verran kaukana Hartista, ettei sillä ollut vaikutusta torjuntamahdollisuuksiin. Peli jatkui siis 0-1-tilanteessa.

Tilanteen vuoksi peli alkoi kuumenemaan todenteolla, ja kahden minuutin sisään keltaista korttia vilauteltiin kolmeen otteeseen. Ensiksi Moussa Sissoko vihellyksen jälkeen potkaisi keltaisen kortin arvoisesti pallon katsomon puolelle, jonka jälkeen Yohan Cabaye ansaitsi itselleen keltaisen suunsoitosta. Vielä tämän päätteeksi Fernandinho taklasi rumasti aiemmin kortin saannutta Cabayeta.

Ottelun toisen puoliajan ensimmäinen vaarallinen maalipaikka siunaantui Citylle. 55. minuutin kohdalla Álvaro Negredo pääsi puskemaan Samir Nasrin kulmapotkun lähietäisyydeltä kohti maalia, mutta Tim Krul onnistui torjumaan pallon, ja pitämään tilanteen lukemissa 0-1.

60. minuutin kohdalla City sai jobinpostia, kun Yaya Touré joutui jättämään kentän mitä ilmeisimmin pienimuotoisen selkävaivan takia.

Negredon tilanteen jälkeen oli kotijoukkueen vuoro mässäillä maalipaikoilla. Cabaye ja Löic Remy saivat mainioita tilanteita aikaiseksi, mutta Hart otti Cityn maalilla komeita koppeja.

Tourén loukkaantuminen ei jäänyt Cityn ainoaksi, 75. minuutin kohdalla Mapou Yanga-Mbiwa potkaisi surutta kahdesti Samir Nasria polveen, ja kyynelehtivä ranskalainen jouduttiin kantamaan paareilla ulos kentältä.

Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä muutama minuutti, oli Fernandinholla ratkaista peli Citylle. Brasilialaisen pusku kolahti kuitenkin ylärimaan. Lopulta viimeinen niitti tuli kun lisäaikaa oli pelattu neljä minuuttia. Negredo pääsi läpiajoon, ja ensimmäinen nostoyritys pysähtyi Kruliin. Espanjalainen kuitenkin sai jatkopallon itselleen ja pääsi kuljettamaan pelivälineen tyhjään maaliin.

Maalit:

0-1 Edin Dzeko (7.)
0-2 Álvaro Negredo (90+4)