Xabi Alonso selitti mikseivät Moisés Caicedo ja Marco Palestra mahtuneet Chelsean kokoonpanoon
Xabi Alonson ura Chelseassa alkoi voitolla, kun joukkue kaatoi valioliiga-avauksessaan Fulhamin. Maanantai-iltana pelattu ottelu päättyi sinisten 3-2-voittoon.
Ottelussa nähtiin kahden vanhan joukkuekaverin ja samalla kahden viime kauden Real Madridin päävalmentajan taisto, sillä Fulhamia käskyttää tällä kaudella Álvaro Arbeloa.
Chelsea osoitti välittömästi, että se kykenee tällä materiaalilla ja Alonson taktisella osaamisella tuottamaan hyviä asioita hyökkäyspäässä. Tuplakymppinä pelanneet Morgan Rogers ja Cole Palmer olivat pitelemättömiä ja kärjessä João Pedro iski kauden nopeimman maalin vain 31 sekunnin pelin jälkeen.
Toisaalta Chelsean murheenkryyni vaikuttaisi odotusten mukaisesti olevan edelleen omassa päässä. Maalivahti Robert Sánchez tärisi kuin haavanlehti.
Ottelun alla moni mietti, mikseivät Chelsean tärkeimpiin pelaajiin kuuluva Moisés Caicedo ja kesähankinta Marco Palestra mahtuneet lainkaan kokoonpanoon. Pelin jälkeen Alonso selvensi tilannetta.
– Viime viikolla heille tuli vähän takapakkia. Moin kanssa emme halunneet ottaa mitään riskiä, Alonso sanoi Sky Sportsille.
– He eivät olleet valmiita pelaamaan tässä ottelussa. Seuraamme heitä viikko kerrallaan.
Tietyistä valinnoista myös paistaa läpi pelaajien tämän hetken status seurassa. Manchester Cityyn yhdistetty Enzo Fernández aloitti ottelun penkiltä.
Kokoonpanon ulkopuolelle jäivät puolestaan muun muassa Mykhailo Mudryk, Nicolas Jackson, Dario Essugo, Marc Guiu ja Tosin Adarabioyo. Lehtitietojen mukaan Chelsea pyrkii myymään Jacksonin, Guiun ja Tosinin. Essugo ja Mudryk sen sijaan pyritään lainaamaan muualle.
Siirtoikkuna umpeutuu ensi viikon tiistaina.
- Sunderland tiputti ison uutisen tähtihyökkääjänsä tulevaisuudesta
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
- Newcastle-manageri ei sulattanut tuomiota: ”Kyseessä on selvä rike”
- Noni Madueke kommentoi yhteenottoaan Alexis Mac Allisterin kanssa
- David Moyes kommentoi Jack Grealishin tulevaisuutta
- Karmea ilta Newcastlelta
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Karmea ilta Newcastlelta
- David Moyes kommentoi Jack Grealishin tulevaisuutta
- Noni Madueke kommentoi yhteenottoaan Alexis Mac Allisterin kanssa
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Newcastle-manageri ei sulattanut tuomiota: ”Kyseessä on selvä rike”
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”