Manchester Unitedin taival Mestarien liigassa on tullut tämän kauden osalta päätökseensä. Bayern München tyrmäsi Red Devilsin 3-1-lukemin ja eteni jatkoon yhteismaalein 4-2. Putoamisen myötä Unitedin seuraavat Mestarien liigapelit ovat heikon sarjasijoituksen vuoksi aikaisintaan kahden vuoden päästä. Ottelun alku mentiin ennakko-odotusten mukaisesti Unitedin puolustaessa tiukasti omalla alueellaan. Englantilaiset saivat pallon ensimmäistä kertaa maaliin 16. minuutilla. Osumaa ei kuitenkan hyväksytty, sillä Antonio Valencia oli tilanteessa paitsiossa. Valencian tilaisuutta lukuunottamatta ensimmäisen puoliajan maalipaikat olivat vähissä Bayernin laukaukset menivät suurimmaksi osaksi David De Gean vartioiman United-maalin ohitse. tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Toinen puoliaika jatkui vauhdikkaissa merkeissä. 57. minuutilla Antonio Valencian syöttö löysi takaa tulleen Patrice Evran, joka täräytti rangaistusalueen Unitedin 0-1-johtoon. Bayern tasoitus syntyi seuraavasta hyökkäyksestä Mario Mandzukicin puskettua pallon maalin edestä David De Gean taakse. Bayern siirtyi kymmenen minuuttia myöhemmin ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Arjen Robben antoi syötön keskustaan Thomas Müllerille, joka ohjasi pallon Unitedin maaliin. Maalin jälkeen David Moyes otti riskin vaihtamalla keskikentän pohjalta Darren Fletcherin Javier Hernándeziin lisätäkseen joukkueensa hyökkäysvoimaa. Bayern ratkaisi ottelun lopullisesti varttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Robben harhautti itsensä United-puolustuksen ohitse ja upotti tarkan sijoituksen De Gean taakse.

Mestarien liiga keskiviikkona

Atlético Madrid – Barcelona 1-0 (1-0) 1-0 Koke (5.) Bayern München – Manchester United 3-1 (0-0) 0-1 Patrice Evra (57.) 1-1 Mario Mandzukic (59.) 2-1 Thomas Müller (68.) 3-1 Arjen Robben (76.)

LUE MYÖS: