Neymar: Kieltäydyin Chelsean tarjouksesta vuonna 2010
Kuva: Getty Images
Brasilian MM-joukkueen supertähti Neymar on kertonut kieltäytyneensä Chelsean tekemästä siirtotarjouksesta vuonna 2010. Neymarin mukaan päätös ei ollut helppo, mutta lopulta oikea valinta.
Brassitähti siirtyi vuosi sitten FC Barcelonan riveihin. Ensimmäinen vuosi espanjalaisseurassa ei sujunut aivan odotusten mukaisesti. Brasilian MM-kisoissa Neymar on tehnyt jo neljä maalia.
– Oli elokuun 13. päivä vuonna 2010. Minulla ja isälläni oli tapaaminen Santosin puheenjohtaja Luis Alvaron kanssa Santosin päämajalla. Chelsea oli tehnyt minusta valtavan siirtotarjouksen, Neymar kertoi.
– Kesken keskusteluiden puheenjohtaja sammutti valot ja osoitti tyhjää tuolia. ”Tämä on suuren kansallissankarin tuoli. Ayrton Sennan kuoleman jälkeen tämä tuoli on ollut tyhjä. Jos Neymar kieltäytyy Chelsean tarjouksesta ja jää Santosiin, hän saa ensimmäisen askeleen kohti tätä tuolia”.
– Se laittoi meidät ajattelemaan. Tuo päätös olisi elämäni käännekohta. Jopa Pele soitti minulle. Voitteko kuvitella, kuinka tärkeältä tunsin itseni? Jalkapallon kuningas soitti minulle ja pyysi minua jäämään Santosiin.
Neymar valitsi lopulta Barcelonan. Espanjalaisseura maksoi huippulupauksesta noin 61 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Valmentajalta karua tekstiä Arsenalin lainamiehestä: ”Hänen täytyy käsittää se”
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Mikel Arteta reagoi Arsenalin tuoreeseen pettymykseen