Man United valitsi Bebén Kolumbian supertähden sijasta
Kuva: Getty Images
Fantastisesti Brasilian MM-kisoissa tähän asti pelannut Kolumbian James Rodríguez ei herättänyt Man Unitedin siirtohaluja vuonna 2010. Jamesia tarjottiin Unitedille noin kuuden miljoonan euron siirtokorvauksella.
Tuolloin Unitedia käskyttänyt Sir Alex Ferguson päätti valita portugalilaishyökkääjä Bebén. Ferguson myönsi myöhemmin, ettei ollut koskaan nähnyt Bebén peliesityksiä kentällä. United maksoi Bebéstä noin yhdeksän miljoonaa euroa.
James siirtyi FC Porton riveihin alle viiden miljoonan euron siirtokorvauksella vuonna 2010. Porto voitti tuolloin Andre Villas-Boasin johdolla Portugalin liigan mestaruuden sekä Eurooppa-liigan.
James pelaa nykyään AS Monacon riveissä. Ranskalaisseura maksoi Jamesista Portolle noin 47 miljoonan euron siirtokorvauksen. Monaco pelaa ensi kaudella Mestarien liigassa, mutta Jamesin huikeat suoritukset MM-kisoissa ovat herättäneet suurseurojen kiinnostuksen.
Kolumbian supertähti haluaisi omien sanojensa mukaan pelata vielä joskus Espanjan La Ligassa. On siis epätodennäköistä, että miestä nähtäisiin Valioliigassa lähivuosina.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla

- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”