Roberto De Zerbi otti kantaa hänestä esitettyyn väitteeseen: ”Olen Tottenhamin päävalmentaja ensi kaudellakin”
Kun Tottenham oli vielä neuvotteluvaiheessa Roberto De Zerbin kanssa, italialaisluotsin kerrottiin epäröivän, koska Spurs saattaa pelata ensi kaudella Valioliigan sijaan Mestaruussarjassa.
De Zerbi, 46, tarttui lopulta Tottenhamin tarjoukseen ja ryhtyi lontoolaisten manageriksi jo loppukaudeksi Igor Tudorin tilalle.
Palkkauksen jälkeen somessa on liikkunut huhuja siitä, olisiko De Zerbillä diilissään pykälä, joka mahdollistaisi lähtemisen hänen omasta aloitteestaan, mikäli Tottenham putoaisi sarjasta. Nyt De Zerbi kommentoi huhupuheita.
– Allekirjoitin viiden vuoden sopimuksen, koska tämä on minulle hieno ja iso haaste. Minä olen Tottenhamin päävalmentaja ensi kaudellakin, kävipä mitä tahansa, De Zerbi vastasi ESPN:n mukaan.
Tottenham on sijalla 17, kun Valioliiga palaa maaottelutauolta. Sijojen 18–20 joukkueet putoavat kauden päätteeksi pääsarjasta, joten varaa ei ole tulla yhtään alaspäin. Viivan alla olevaan West Hamiin nähden eroa on vain piste.
– Tottenhamilla on juuri nyt vaikeaa, mutta minä uskon, että meillä on tarvittavia asioita tästä nousemiseen, De Zerbi vakuutteli.
– Minulla on luottoa pelaajiin. Meidän täytyy muistaa, mikä seura tämä on ja keitä pelaajamme ovat, sillä tässä seurassa on todella hyviä pelaajia. Heidän itseluottamustaan täytyy saada kehitettyä taitojen ohella.
Tottenhamin pelit Valioliigassa jatkuvat 12. huhtikuuta ottelulla Sunderlandia vastaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta