Ed Woodward: Tulette näkemään Man Unitedissa lisää pelaajasiirtoja
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin varapuheenjohtata Ed Woodward on kertonut seuran MUTV:ssä, että United tekee tällä hetkellä paljon taustatyötä uusien hankintojen värväämiseksi. United-manageri Louis van Gaal on käyttänyt kesän aikana jo 68 miljoonaa euroa Ander Herreran ja Luke Shaw’n ostoihin.
Woodward lupaili, ettei Unitedissa nähdä viime kesän siirtoikkunan kaltaista farssia tänä vuonna. Vuosi sitten United onnistui hankkimaan ainoastaan keskikenttäpelaaja Marouane Fellainin Evertonista.
– Kulissien takana tapahtuu tällä hetkellä paljon, Woodward kertoi MUTV:lle.
– Emme ole asettaneet kiinteää budjettia. Olemme taloudellisesti äärimmäisen vahvoja. Haluamme tehdä sen, mitä mestaruuden voittaminen vaatii.
United pelannee tulevan kauden normaalia pienemmällä pelaajaryhmityksellä, sillä seuraa ei nähdä tänä vuonna Euroopan kentillä. Lähtijöitäkin siis riittänee jonoksi asti. Anderson ja Bebé jätettiin kylmästi ulos Unitedin Yhdysvaltoihin kohdistuneelta pre-seasonin kiertueelta. Myös Patrice Evraa on viety huhuissa pois Old Traffordilta jatkosopimuksestaan huolimatta.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran

- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta