Tottenham-legendat – Pat Jennings
Kuva: Getty Images
Lauantaina 2.8. Helsingin Olympiastadionilla pelattavan Tottenhamin ja Celticin välisen Eloklassikon kunniaksi Valioliiga.com muistelee Tottenham-legendoja viiden osan juttusarjassa. Jokaisessa artikkelissa muistelemme yhden legendaarisen Tottenham-pelaajan uran käänteitä ja tähtihetkiä.
Pat Jennings
Patrick Anthony ”Pat” Jennings oli yksi aikakautensa parhaista maalivahdeista maailmassa, ellei jopa paras. 13 vuotta Tottenhamia edustanut Jennings oli Pohjois-Irlannin maajoukkueen luottovahti peräti 22 vuoden ajan. Jennings syntyi pienessä Newryn kylässä 12. kesäkuuta vuonna 1945. Jennings pelasi Shamrockin alle 18-vuotiaiden joukkueessa jo 11 vuoden iässä. Maalivahti piti pienen tauon jalkapallosta, ja teki paluun lajin pariin kotikaupungin Newry Townissa. Vakuuttavat otteet poiki siirron Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneeseen Watfordiin. Jennings pelasi Watfordissa kaudella 1963-64 jokaisessa ottelussa, ja teki samana vuonna debyytin myös Pohjois-Irlannin maajoukkueessa. Tottenham-vuodet 1964-77 Tottenham osti Jenningsin 27 000 punnalla Watfordista kesäkuussa 1964. Ensimmäisinä Spurs-vuosinaan Jennings joutui taistelemaan ykkösmaalivahdin paikasta Bill Brownia vastaan. Ykköstorjujan paikan saavuttaessaan näytti siltä, ettei Jennings luopuisi siitä ennen pelaajauran päättymistä. Jennings voitti Spursissa FA Cupin 1967, Liigacupin kahdesti vuosina 1971 ja 1973 ja Uefa Cupin vuonna 1972. Jennings teki urallaan myös yhden maalin vuonna 1967 pelatussa Charity Shieldin (nyk. Community Shield) ottelussa. Maalivahti potkaisi pallon käsistään, joka pomppasi Man United -maalivahti Alex Stepneyn ylitse maaliin. Jennings pelasi Spursissa 472 Englannin liigan ottelua kokonaisottelumäärän kasvaessa lähes 600 otteluun. Hänet valittiin vuonna 1973 Englannin jalkapallotoimittajien vuoden pelaajaksi. Vuonna 1976 Jennings palkittiin Pelaajayhdistyksen vuoden pelaajana. Kauden 1976-77 päätteeksi Spurs putosi sarjaporrasta alaspäin, mutta Jennings oli valmis jatkamaan seuran riveissä. Tottenham päätti kuitenkin myydä Jenningsin verivihollisena tunnetun Arsenalin riveihin. Jennings pelasi Arsenalissa menestyksekkäästi kahdeksan vuoden ajan. Helmikuussa 1983 Jennings saavutti ensimmäisenä pelaajana englantilaisessa jalkapallossa 1000 ottelun rajapyykin. Pelaajauran jälkeinen elämä Jennings teki lyhyen paluun Tottenhamiin eläköitymisen jälkeen pitääkseen pelikuntoansa yllä Pohjois-Irlannin maajoukkuepelejä ajatellen. Pelaajauran päättymisen jälkeen Jennings toimi maalivahtivalmentajana Spursissa. Jennings nostettiin englantilaisen jalkapallon Hall of Fameen vuonna 2003.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista