Sunderlandin puolustaja John O’Shea uskoo, että Irlanti kohtasi Saksan juuri oikeaan aikaan. 33-vuotias puolustaja juhlisti eilen sadatta otteluaan maajoukkuepaidassa elintärkeällä lisäajan tasoitusmaalilla Martin O’Neillin miehistön venyttyä tasapeliin vieraskentällä.

Saksalta puuttuivat ottelusta loukkaantumisten vuoksi Sami Khedira, Bastian Schweinsteiger ja Mesut Özil. Tämän lisäksi André Schürrle ja Christoph Kramer kärsivät flunssasta. Edellisessä ottelussaan Saksa oli hävinnyt vieraissa Puolalle.

– Puolan voiton vuoksi meidän täytyi saada jotain kotiin Saksasta. Heiltä puuttui tällä kertaa paljon laatua. Oli heillä silti taitoa kentällä. Saimme pisteen mukamme, joten toivottavasti Saksa parantaa ja voittaa muut joukkueet.

Tasoitusmaaliaan O’Shea kuvaili ainutlaatuiseksi.

– .Ottaen huomioon kaikki pelaamani maaottelut tasoitusmaali viimeisellä minuutilla vieraissa Saksaa vastaan oli todella upeaa. Joukkuekaverini suorastaan hyppivät päälleni ja minä koitin työntää heitä pois juhliakseni osumaani kannattajien kanssa.

– Tuuletuksissani löytyy aina parannettavaa, sillä en tee maaleja niin usein, että voisin kehittää niitä.

Irlanti on lohkossaan tällä hetkellä Puolan kanssa jaetulla kärkisijalla. Joukkue on voittanut tähän mennessä Gibraltarin ja Georgian.

Lähde: Sky Sports