Eto’o osui kahdesti – Everton ryöväsi pisteet Turf Moorilta

Everton nappasi toisen perättäisen voittonsa, kun joukkue matkusti Turf Moorille Burnleyn vieraaksi. Toffees sai ottelulle salama-alun ja siirtyi johtoon jo neljännellä peliminuutilla Samuel Eto’on puskettua pallon maaliverkkoon.
Burnley tasoitti 20. minuutilla. Danny Ings ohitti askelharhautuksella Tim Howardin, ja tuikkasi pelivälineen kylmänviileästi tyhjään maaliin.
Yhdeksän minuuttia myöhemmin Everton oli taas johdossa. Pallo tuli kimmokkeen kautta suoraan Romelu Lukakun jalkaan, joka antoi laukauksensa puhua puolestaan.
Peli ratkesi lopullisesti Toffeesin eduksi viisi minuuttia ennen päätösvihellystä. Steven Pienaarin syöttö löysi tiensä Eto’olle, ja kamerunilaiskonkari naulasi upealla kaukolaukauksellaan sekä illan toisellaan loppulukemiksi 1-3 vierailijoiden eduksi.
Toimittajan sana
Voitot Burnleysta ja Aston Villasta eivät kerro vielä kaikkea, mutta Evertonin pelissä on tapahtunut selvä ryhtiliike. Varsinkin alkukaudesta vaivanneet maalinteko-ongelmat ovat häipyneet kokonaan Toffeesin tehtyä viimeiseen kahteen otteluun jopa kuusi maalia. Varsinkin Eto’o on onnistunut viime peleissä loistavasti, joten olisiko jatkossa tiedossa enemmän otteluita avauksessa?

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen