Mourinho kritisoi Stamford Bridgen tunnelmaa – ”Tarvitsin 20 minuuttia aikaa tajuta stadionin olevan täysi”

Stamford Bridgen tunnelma Chelsean lauantain kotiottelussa Queens Park Rangersia vastaan ei miellyttänyt José Mourinhoa. Portugalilaisluotsista tuntui, että joukkue olisi pelannut tyhjälle stadionille.
– Kotona pelaaminen on tällä hetkellä vaikeata, sillä tuntuu kuin pelaisi tyhjälle stadionille. On vaikea saada hyvä alku, missä pelaajat, joukkue ja kannattajat ovat kaikki yhdessä. Katselin tänään ympärilleni ja näytti tyhjältä. Ei kuitenkaan ihmisistä, sillä stadion oli täysi. Se oli turhauttavaa, Mourinho kertoi The Guardianille.
Mourinholla meni omien sanojensa mukaan 20 minuuttia aikaa tajuta ettei stadion ole tyhjä. Tuolloin Oscar viimeisteli Bluesin 1-0-johtoon.
– Tehtyämme maalin tajusin, Vau stadion on täysi hienoa.
Myös Tim Rolls Chelsean kannattajayhdistyksestä antoi mielipiteensä asiasta.
– Managerin kritiikki oli hieman sairasta, koska kannattajat maksavat hyvän rahan katsoakseen korkeasti palkattuja jalkapalloilijoita. Tosiasia on kuitenkin se, että nykyään katsomossa on enemmän turisteja. Ottelut myös maksavat noin 50 puntaa, joten nuorilla ei ole usein varaa tulla katsomaan pelejä.
– Sama ongelma on koko Valioliigassa. Viime viikolla Old Traffordillakaan tunnelma ei ollut sama. Kotijoukkueen kannattajat pakotetaan istumaan, mutta vierailijat saavat seistä. Kotijoukkueen kannattajat, jotka ovat seisseet ja laulaneet Bridgellä ovat saaneet kirjeitä seuralta, missä uhkaillaan heidän jäsenyyden kumoamista.
Toimittajan sana
Mourinho saattaa muistaa vielä hyvin edellisen aikansa Chelseassa. Tuolloin kannattajat saivat seistä, laulaa ja osoittaa joukkueelleen suosiota. Nykyään omistajille merkitsee vain raha ja tarkoituksena on saada rikkaat ihmiset katsomoihin.
Sama ongelma tulee tällöin esiin myös muissa lajeissa. Kalliit liput ostaneilla turisteilla ei ole tiettyä tunnesidettä joukkueisiin, milloin katsominen rajoittuu hiljaiseen seuraamiseen. Samalla karkotetaan myös lajista ja joukkueesta aidosti kiinnostuneet katsojat,sillä keskiluokkaisella englantilaisella ei ole varaa maksaa ottelusta toiseen yhtä korkeita lipunhintoja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla