Mourinho kritisoi Stamford Bridgen tunnelmaa – ”Tarvitsin 20 minuuttia aikaa tajuta stadionin olevan täysi”
Kuva: Getty Images
Stamford Bridgen tunnelma Chelsean lauantain kotiottelussa Queens Park Rangersia vastaan ei miellyttänyt José Mourinhoa. Portugalilaisluotsista tuntui, että joukkue olisi pelannut tyhjälle stadionille.
– Kotona pelaaminen on tällä hetkellä vaikeata, sillä tuntuu kuin pelaisi tyhjälle stadionille. On vaikea saada hyvä alku, missä pelaajat, joukkue ja kannattajat ovat kaikki yhdessä. Katselin tänään ympärilleni ja näytti tyhjältä. Ei kuitenkaan ihmisistä, sillä stadion oli täysi. Se oli turhauttavaa, Mourinho kertoi The Guardianille.
Mourinholla meni omien sanojensa mukaan 20 minuuttia aikaa tajuta ettei stadion ole tyhjä. Tuolloin Oscar viimeisteli Bluesin 1-0-johtoon.
– Tehtyämme maalin tajusin, Vau stadion on täysi hienoa.
Myös Tim Rolls Chelsean kannattajayhdistyksestä antoi mielipiteensä asiasta.
– Managerin kritiikki oli hieman sairasta, koska kannattajat maksavat hyvän rahan katsoakseen korkeasti palkattuja jalkapalloilijoita. Tosiasia on kuitenkin se, että nykyään katsomossa on enemmän turisteja. Ottelut myös maksavat noin 50 puntaa, joten nuorilla ei ole usein varaa tulla katsomaan pelejä.
– Sama ongelma on koko Valioliigassa. Viime viikolla Old Traffordillakaan tunnelma ei ollut sama. Kotijoukkueen kannattajat pakotetaan istumaan, mutta vierailijat saavat seistä. Kotijoukkueen kannattajat, jotka ovat seisseet ja laulaneet Bridgellä ovat saaneet kirjeitä seuralta, missä uhkaillaan heidän jäsenyyden kumoamista.
Toimittajan sana
Mourinho saattaa muistaa vielä hyvin edellisen aikansa Chelseassa. Tuolloin kannattajat saivat seistä, laulaa ja osoittaa joukkueelleen suosiota. Nykyään omistajille merkitsee vain raha ja tarkoituksena on saada rikkaat ihmiset katsomoihin. Sama ongelma tulee tällöin esiin myös muissa lajeissa. Kalliit liput ostaneilla turisteilla ei ole tiettyä tunnesidettä joukkueisiin, milloin katsominen rajoittuu hiljaiseen seuraamiseen. Samalla karkotetaan myös lajista ja joukkueesta aidosti kiinnostuneet katsojat,sillä keskiluokkaisella englantilaisella ei ole varaa maksaa ottelusta toiseen yhtä korkeita lipunhintoja.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut