Liverpool haki vieraspisteet Sunderlandilta
Kuva: Getty Images
Liverpool haki lauantain ensimmäisessä Valioliiga-ottelussa 0-1-vierasvoiton Sunderlandia vastaan. Brendan Rodgersin miehistö on pelannut nyt seitsemän ottelua ilman tappioita.
Liverpool siirtyi ottelussa johtoon kahdeksannella peliminuutilla. Steven Gerrard ja Fabio Borini pelasivat Lazar Markovićin tekopaikkaan, mistä serbialainen tuikkasi pallon maaliin. Maali oli Markovićin ensimmäinen Valioliigassa. Laituri kaadettiin hetkeä aikaisemmin rangaistusalueella, mutta tilanteesta ei vihelletty rangaistuspotkua.
Puolen tunnin pelaamisen jälkeen Marković tuplata maalisaldonsa, mutta laukaus kilpistyi Sunderland-maalin ylärimaan. Ensimmäinen puoliaika oli Liverpoolin hallintaa ja tauolle siirryttiin 0-1-lukemissa.
Kotijoukkueen Liam Bridcutt ajettiin heti toisen puoliajan alussa toisella keltaisella kortilla ulos. Hetkeä myöhemmin Adam Johnson oli tasoittaa ottelun, mutta laukaus tärähti Liverpool-maalin ylärimaan.
Liverpool ei onnistunut ratkaisemaan ottelua miehen ylivoimalla, mutta piti Sunderlandin poissa vaarallisilta maalintekopaikoilta. Liverpoolille siis 0-1-vierasvoitto.
Sunderland-Liverpool 0-1 (0-1)
0-1 Lazar Marković (8.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”