Swansean Wilfried Bony siirtyy Manchester Cityyn
Kuva: Getty Images
Swansea-hyökkääjä Wilfried Bony siirtyy Manchester Cityn riveihin. Norsunluurannikon maajoukkuehyökkääjä teki Cityn kanssa neljä ja puolivuotisen sopimuksen.
26-vuotias hyökkääjä siirtyi Swanseaan kesällä 2013 seuran ennätyssummalla. Bony teki ensimmäisellä Swansea-kaudellaan 16 Valioliiga-maalia. Kuluvalla kaudella norsunluurannikkolainen iski yhdeksän Valioliiga-maalia Swansealle. Hyökkääjä teki Swansealle kaikkiaan 34 maalia 70 ottelussa.
Bony teki yksittäisistä pelaajista eniten maaleja Valioliigassa vuonna 2014. Taakse jäi myös siis nykyinen seurakaveri Sergio Agüero.
Hyökkääjä on tällä hetkellä edustamassa Norsunluurannikon maajoukkuetta Afrikan mestaruuskisoissa. Cityn uusi vahvistus on siis manageri Manuel Pellegrinin käytössä aikaisintaan helmikuun alkupuolella.
Toimittajan sana
Isot siirrot ovat harvinaista herkkua tammikuun siirtoikkunassa. BBC:n mukaan Bony siirtyi Manchesteriin noin 36 miljoonan euron siirtokorvauksella. Cityn hyökkäyskalusto on siirron myötä todella vahva. Bonyn ja Agüeron lisäksi rosterista löytyy Edin Džeko, Stevan Jovetić ja José Ángel Pozo. Tämän lisäksi Álvaro Negredo pelaa lainasopimuksella La Ligan Valenciassa. Bonyn siirron seurauksena City luopunee yhdestä hyökkääjästään viimeistään ensi kesän aikana.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla