Mestaruussarjan 27. ottelukierros pelattiin poikkeuksellisesti hajanaisina päivinä FA Cupin sekoittaessa joukkueiden ottelurytmiä. Sarjan kärkipää on hyvin tasainen, sillä viisi joukkuetta mahtuvat kahden pisteen sisään.

Watford mätti seitsemän maalia Blackpoolin verkkoon

Watfordin ja Blackpoolin välinen ottelu oli hyvin kaksijakoinen. Sarjajumbo Blackpool johti ottelua puoliajalla yllättävästi 0-2-lukemin. Toisella puoliajalla nähtiin Watfordin ja Odion Ighalon murskaavaa ylivoimaa. Nigerialaiskärki teki neljä maalia Watfordin mättäessä yhteensä seitsemän maalia 35 minuutin aikana. Ighalo on tehnyt kahdessa edellisessä ottelussa yhteensä kuusi maalia. Blackpoolin tilanne näyttää surkealta, sillä ero putoamisviivan yläpuolelle on venynyt jo kahteentoista pisteeseen. Tällä hetkellä joukkueen putoaminen Ykkösliigaan näyttää erittäin todennäköiseltä. Watford on kuudentena neljä pistettä sarjakärki Bournemouthia perässä.

Bournemouth kompastui Leedsiin – Derby peittosi Blackburnin

Bournemouth lähti suurena ennakkosuosikkina vierasotteluun Leedsiä vastaan. Pallonhallinnasta ja lukuisista tekopaikoista huolimatta Bournemouth ei onnistunut maalinteossa ja Leeds korjasi kotikentällään 1-0-voiton. Vierasjoukkue mokasi aivan ottelun lopussa vielä rangaistuspotkun. Derby nousi 2-0-kotivoitolla Blackburnia vastaan tasapisteisiin Bournemouthin kanssa. Jälkimmäisenä mainittu pitää Mestaruussarjan kärkitilaa hallussa paremman maalieron turvin. Joukkueet kohtaavat 10. helmikuuta Bournemouthin kotiottelussa.

Mestaruussarjan 27. kierros

Middlesbrough-Cardiff 2-1 Leeds-Bournemouth 1-0 Fulham-Nottingham 3-2 Brighton-Ipswich 3-2 Wolves-Charlton 0-0 Wigan-Huddersfield 0-1 Watford-Blackpool 7-2 Norwich-Brentford 1-2 Sheffield Wednesday-Birmingham 0-0 Rotherham-Bolton 4-2 Millwall-Reading 0-0 Derby-Blackburn 2-0

LUE MYÖS: