Liigakierroksen puheenaiheet: Walters ja Stoken ensimmäinen hattutemppu
Kuva: Getty Images
Valioliigan kierros 23 tarjosi parikin mieleenpainuvaa hetkeä. Daniel Sturridge palasi Anfieldin yleisön eteen valtavien suosionosoitusten saattelemana. Sen sijaan Jonathan Walters merkkautti nimensä Stoken historian kirjoihin.
Sturridge merkkasi paluunsa näyttävällä tavalla
Daniel Sturridgen piti olla tällä kaudella se mies, joka ottaa Barcelonaan siirtyneen Luis Suárezin viitan hyökkäyksen johtotähtenä. Syyskuun alussa epäonni astui kuitenkin kuvaan 25-vuotiaan pelaajan saatua reisivamman Englannin maajoukkueen harjoituksissa. Lopulta alunperin kolmen viikon pituinen sairausloma muuttui kuukausien tauoksi. Sturridge yritti palata kahdesti, mutta vamma uusiutui molemmilla kerroilla. Näin ollen Liverpool joutui odottamattoman hyökkääjäongelman eteen. Lauantaina West Hamia vastaan Sturridgen paluu vihdoin koitti. Vikkeläjalkainen mies astui kehiin 68. minuutilla Anfieldin yleisön taputusten saattelemana. 12 minuuttia myöhemmin syntyi maali, jolla Sturridge osoitti palanneensa. Itse osuma oli tarkka laukaus rangaistusalueen sisältä vasempaan takanurkkaan. Välitön onnistuminen saattoi olla Sturridgen loppukauden kannalta tärkeääkin tärkeämpi, sillä apinan roikkuminen selässä pidempään olisi tehnyt normaaliin vauhtiin palaamisesta entistä vaikeampaa. Sturridgen puuttuminen on näkynyt pitkin kautta myös Liverpoolin pelissä. Redsien kärkipelaajista kukaan ei ole toistaiseksi tehnyt Valioliigassa edes kolmea maalia. Mielenkiintoista on myös se, että kaksi osumaa kuluvalla kaudella iskenyt Sturridge on tehnyt neljässä ottelussa yhtä paljon maaleja kuin Poolin kärkipelaajista kuluvan kauden paras maalintekijä Rickie Lambert koko kautena (2). Nyt hyökkäyksen johtotähti on tullut takaisin ja ehkäpä Anfieldilläkin koittavat paremmat ajat.Hull vakavassa syöksykierteessä
Hull on ajautunut viime aikoina rajuun syöksykierteeseen. Vimeistestä kuudesta ottelusta takkiin on tullut viidestä. Kaiken kukkuraksi kaksi edellistä peliä Tigers on hävinnyt kolmen maalin erolla. Ongelmat ovat siis vakavia. Mistä siis kiikastaa? Merkillepantavinta on maalittomuus. Tigers ei ole osunut viimeiseen neljään otteluun tolppien väliin kertaakaan. Steve Bruce reagoi siirtoikkunan viimeisinä tunteina ongelmaan hankkimalla Senegalin maajoukkueesta tutun Dame N’Doyen riveihinsä. Kolossimainen kärkipelaaja on painanut tasaiseen tahtiin maaleja edellisissä seuroissaan. Esimerkiksi viime kaudella Lokomotivissa mies heilutti verkkoja 13 kertaa. Onnistuessaan N’Doye voi olla se pelastava enkeli, joka rikkoo Hullin kuparisen. Tilanne ei ole kuitenkaan vielä Tigersien osalta toivoton. Kautta on vielä melkein puolet jäljellä, eikä eroa säilymisen ole kuin pisteen verran. Jokatapauksessa tappiokierre on saatava nopeasti poikki, ennen kuin on liian myöhäistä. Muuten Tigers tahkoaa ensi kaudella Mestaruussarjaa.Walters – Stoken ensimmäisen hattutempun tekijä
Kuka olisi odottanut, että Jonathan Walters takoo viikonloppuna kolme osumaa. Lauantaina Queens Park Rangersia vastaan se kuitenkin tapahtui. Ensimmäinen oikealla jalalla keskelle maalia. Toinen vasurilla oikeaan takanurkkaan. Täydellinen ilta sai kruununsa lisäajan puskuosumalla. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten toukokuun 2013, kun joku onnistuu kyseisessä triplassa. Walters teki myös osumillaan historiaa. Irlantilaislaiturista tuli lauantaina ensimmäinen koskaan hattutempun tehnyt Stoke-pelaaja. Tavanomainen temppu ei ollut Waltersille itselleenkään. Kokenut irlantilainen ei ollut osunut ennen lauantaita seitsemään otteluun Valioliigassa. Nyt mies syttyi ja palkintona oli nimi historian kirjoihin.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla