Chris Ramseystä Queens Park Rangersin päävalmentaja
Kuva: Getty Images
Queens Park Rangers on nimittänyt Chris Ramseyn seuran päävalmentajaksi. Ramseyn sopimus kestää kauden loppuun saakka.
52-vuotias englantilainen otti QPR:n vastuvalmentajan roolin Harry Redknappin erottua tehtävästään. Ramseyn saldona ennen virallista nimitystä päävalmentajaksi oli voitto ja tappio.
Ramsey on tehnyt pitkän uran valmentajana. Pelaajaurallaan puolustajana pelannut englantilainen aloitti valmennusuran Englannin alle 20-vuotiaiden joukkueessa. Ramsey kävi hakemassa valmennuskokemusta rapakon takaa Yhdysvalloista Charleston Batteryn käskyttäjänä.
Yhdysvalloista Ramsey siirtyi Tottenhamin akatemian valmentajaksi, jossa hän vietti vuodet 2004-14. QPR:ään mies siirtyi vasta viime marraskuussa, jolloin hänet nimitettiin pelaajakehityksen vastuumieheksi ja QPR:n akatemian manageriksi.
QPR-pomo Tony Fernandes twiittasi tiistaina löytäneensä unelmien vaihtoehdon QPR:n manageriksi. Ramseyn kokemus edustusjoukkueen vastuuvalmentajana on kuitenkin jäänyt toistaiseksi melko vähäiseksi.
– Valmentajan paikasta on kirjoitettu ja puhuttu paljon, minä mukaan lukien. Päätös tehtiin lykätäksemme pysyvää nimitystä kauden loppuun asti, Fernandes kommentoi seuran verkkosivuilla.
– Chris on vakuuttanut jokaisen lyhyellä aikavälillä vastuuvalmentajana. Olen vakaasti sitä mieltä, että hän on oikea mies tehtävään. Chris on osa pitkäaikaista suunnitelmaamme QPR:ssä.
QPR kipusi Sunderland-voitollaan putoamisviivan yläpuolelle. Joukkue on tasapisteissä ensimmäisellä putoajan paikalla olevan Aston Villan kanssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn