Mané ratkaisi voiton Southamptonille – Aston Villa päätti tappioputkensa
Kuva: Getty Images
Tiistai-iltana pelattiin kolme Valioliiga-ottelua. Southampton ja Aston Villa palasivat voittokantaan loppuhetkien maaleilla.
Southamptonin ja Crystal Palacen ottelu näytti jo päättyvän 0-0-lukemiin, kunnes Sadio Mané katkaisi Saintsin yli kuusi ja puoli tuntia kotikentällä kestäneen maalittoman putken. Eagles-maalivahti Julián Speroni torjui eteensä James Ward-Prowsen laukauksen ja Mané korjasi irtopallon sisään.
Aston Villa päätti seitsemän ottelun tappioputken 2-1-voitolla West Bromia vastaan. Villains siirtyi ensimmäisellä puoliajalla 1-0-johtoon Gabriel Agbonlahorin osumalla. Christian Benteke jatkoi päällään englantilaisen puolittaiseen läpiajoon, josta Villa-kasvatti ei erehtynyt.
Kotijoukkue johti pitkään ottelua, mutta West Brom painoi pelin tasoihin 66. peliminuutilla. Joleon Lescott puski pallon Saido Berahinolle, joka nikkasi päällään vierasjoukkueen tasoituslukemat. Villa sai kuitenkin rangaistuspotkun lisäajalla. Benteke laittoi pallon maaliin ja varmisti Tim Sherwoodille ensimmäisen voiton Villan peräsimessä. Villains oli voittanut edellisen kerran Valioliigassa joulukuun 7. päivä.
Hull ja Sunderland päätyivät 1-1-tasapeliin. Hull siirtyi johtoon vapaapotkusta syntyneellä osumalla. Dame N’Doye jatkoi pallon upeasti maaliin Tom Huddlestonen lähettämästä erikoistilanteesta. Sunderland kuitenkin tasoitti ottelun Jack Rodwellin puskumaalilla.
Valioliiga 3.3.2015
Aston Villa-West Bromwich 1-1 (1-0) 1-0 Gabriel Agbonlahor (22.) 1-1 Saido Berahino (66.) 2-1 Christian Benteke rp. (90+4.) Hull-Sunderland 1-1 (1-0) 1-0 Dame N’Doye (15.) 1-1 Jack Rodwell (77.) Southampton-Crystal Palace 1-0 (0-0) 1-0 Sadio Mané (83.)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- Marcus Rashfordista tuli ratkaisu – myös Jadon Sanchon kohtalo on nyt selvillä
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- Mitä ihmettä Valioliigan jumboseurassa tapahtuu? Nyt voi tulla erikoinen ratkaisu