Ex-agentti Falcaon tilanteesta: ”Olemme itkeneet yhdessä”

Kovin odotuksin AS Monacosta lainasopimuksella Manchester Unitediin siirtynyt Radamel Falcao ei ole onnistunut lunastamaan häneen kohdistettuja odotuksia. Kolumbialaiskärki on iskenyt 21 ottelussa ainoastaan neljä maalia.
Falcaon ex-agentti Silvano Espindolan mukaan Falcao on tällä hetkellä tilanteessa, jossa hän ei ole urallaan vielä ollut. Espindola ja Falcao pitävät edelleen yhteyttä, ja kolumbialaiskärki on vaipunut jo alakuloon heikosti sujuneen kauden seurauksena.
– En kerro teille, että hän voi hyvin, koska asia ei ole niin, Espindola kertoi AS Colombian haastattelussa.
– Olemme puhuneet monesti, ja olemme itkeneet yhdessä. Se ei ole helppo tilanne, koska jokainen pelaaja haluaa pelata, ja jokainen maalintekijä haluaa tehdä maaleja.
Kolumbialaiskärki joutui hakemaan pelituntumaa 10 päivää sitten Unitedin reservijoukkueesta. Falcao ja Espindola olivat yhteydessä aivan ottelun alla.
– Matkalla otteluun hän soitti minulle. Puhuimme noin 20 minuuttia. Hän kertoi minulle: ”En ole koskaan kokenut mitään tällaista. En tiedä, miten käsittelen tällaisen tilanteen. Oloni on omituinen”, Espindola jatkoi.
– Lisäksi hän oli hieman peloissaan, sillä ottelut sekä juniorijoukkueita että toisen ja kolmannen sarjatason joukkueita vastaan pelottavat häntä. Juuri sellaisessa ottelussa hän loukkaantui Ranskassa, neljännen sarjatason joukkuetta vastaan.
Espindola ei kuulu United-manageri Louis van Gaalin ihailijoihin. Falcaon ex-agentin mukaan hollantilaisvalmentaja ei osaa käsitellä pelaajiaan oikein.
– Van Gaalilla ei ole juurikaan tahdikkuutta jalkapallossa. Ei ole kyse ainoastaan Falcaosta, vaan monista pelaajista. Van Gaal on valmentaja, joka tappaa itseluottamuksen, hän tuhoaa sen. Tätä on tapahtunut monille mahtaville pelaajille, jotka olivat korkealla tasolla, ja van Gaalin kanssa asiat ovat luisuneet alamäkeen. Jotain on tehty poistaakseen pelaajien itseluottamuksen, Espindola avautui.
Lähde: AS Colombia, BBC
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää

- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?